Kirjat - arvosteltua
Monella tavalla
moninainen työyhteisö
Annaliisa Colliander, Isto Ruoppila
ja Leena-Kaisa Härkönen:
Yksilöllisyys sallittu.
Moninaisuus voimaksi työpaikalla.
PS-kustannus 2009. 377 s.
Meistä jokaisen voi määritellä monella eri tavalla: eroamme toisistamme esimerkiksi sukupuolen, koulutuksen, etnisen alkuperän, ammattinimikkeen, iän tai uskonnon perusteella. Annaliisa Collianderin, Isto Ruoppilan ja Leena-Kaisa Härkösen kirja Yksilöllisyys sallittu avaa moninaisuuden kerrostumia ja ohjaa työyhteisöjä ei vain sietämään moninaisuutta paremmin, vaan näkemään sen voimavarana.
Kirjoittajatyöryhmä pohjaa teoksensa 2000-luvun alussa toteutettuihin Mosaiikki-hankkeisiin, jotka olivat ensimmäisiä suomalaisia työelämän tasa-arvoa, moninaisuutta ja moninaisuusjohtamista koskevia hankkeita. Mosaiikissa kehitetty yhteisöjen moninaisuusosaamista ja tasa-arvon toteutumista mittaava malli on esitelty myös tässä kirjassa.
Uudet ja vanhat
moninaisuudet
Osa moninaisuuksista, kuten sukupuoli ja ikä, ovat olleet suomalaisilla työpaikoilla arkea jo pitkään, niihin on totuttu ja niissä osataan nähdä myös etuja. Kulttuuri- ja kansallisuuserot ovat uudempaa kerrostumaa, eikä niitä vielä juuri osata hyödyntää.
Nämä uudet moninaisuudet aiheuttavat Mosaiikki-hankkeiden mukaan työyhteisöissä enemmän vaikeasti käsiteltäviä ristiriitoja.
Kuitenkin selvisi, että ratkaisuja kannattaa etsiä: mitä paremmin moninaisuusosaaminen työpaikalla hallittiin, sitä parempia olivat työyhteisön innovatiivisuus ja työhyvinvointi. Ero näkyi jopa sairauspoissaolojen määrässä.
Työntekijöiden kokemuksessa hankalaa oli myös yksityiselämän tilanteiden moninaisuus. Pienten lasten vanhempien on vaikea yhdistää työtä ja yksityiselämää, ja ylipäänsä työntekijöiden on vaikea ymmärtää toistensa poikkeavia yksityiselämän tilanteita.
Puhumattomuus
saa voimaan huonosti
Eräs työyhteisöjen haaste on vaikeiden asioiden puheeksi ottaminen. Ristiriidat saattavat hautautua häpeän ja syyllisyyden välttämisen vuoksi maton alle ja purkautua korkeintaan kuppikuntien nurinana, jollei esimies ota rohkeasti asioita esiin ja anna palautetta.
Ne työntekijät, jotka tutkimuksessa kokivat, että ristiriidoista vaietaan heidän työyhteisössään, kokivat yhteisön myös monella muulla tavalla negatiiviseksi ja oireilivat myös itse.
Kirjoittajat suosittelevat esimiehelle ratkaisukeskeistä toimintaa ja kykyä nähdä ja hyväksyä erilaisuutta. Avaimet tähän ovat oman toiminnan motiivien, arvojen ja asenteiden tiedostamisessa ja analysoinnissa.
Mosaiikki-tutkimusaineiston mukaan yhteisön koettu oikeudenmukaisuus ja moninaisuusosaaminen liittyvät selvästi toisiinsa ja parantavat työhyvinvointia. Syrjintä ja työpaikkakiusaaminen taas johtavat vakaviin oireisiin kuten työuupumukseen, joten niihin pitäisi puuttua jo ensimmäisten merkkien näkyessä.
ELINA TEERIJOKI
Pitkäaikaistyöttömät torjumaan
vanhusten syrjäytymistä
Yrjö Engeström, Anna-Liisa Niemelä,
Jaana Nummijoki & Juha Nyman (toim.):
Lupaava kotihoito.
Uusia toimintamalleja vanhustyöhön.
PS-kustannus 2009. Sivuja 286.
Vanhusten kotihoitopalvelut koetaan monin tavoin ongelmallisiksi ja pirstaleisiksi. Asiakkaiden toiveita ei oteta huomioon eikä heidän päätösvaltaansa kunnioiteta. Muun muassa näistä lähtökohdista käsin Lupaava kotihoito -kirjassa pohditaan ikääntyneiden tilanteita ja etsitään ratkaisuja.
Teoksessa esitellyt toimintamallit on kehitetty Helsingin yliopiston ja Helsingin kaupungin terveyskeskuksen yhteisessä Lupaava-hankkeessa, joka etsi kolmen vuoden ajan uusia käytäntöjä vanhusten kotihoitoon.
Eräs ongelma on ikääntyneiden syrjäytyminen, joka yleisimmin syntyy sosiaalisen verkoston puutteesta. Syrjäytymistä vauhdittaa toiminta- ja liikuntakyvyn heikkeneminen. Muistisairaat joutuvat lukkojen taakse usein omaisten tahdosta, ja siten yhteydet ulkomaailmaan rajoittuvat. Muita syrjäytymistekijöitä ovat esimerkiksi taloudelliset vaikeudet ja sairaudet.
Kiireetöntä auttamista
Vanhusten yksinäisyyttä eivät lievitä kuvapuhelin tai ateria-automaatti. Tarvitaan ihminen. Ongelmaan esitellään oiva ratkaisu: pitkäaikaistyöttömät tarvitsevat työtä ja toimintaa, vanhukset tarvitsevat tukihenkilöitä. Miksi siis nämä kaksi ryhmää eivät voisi ohjautua yhteen? Työhön kuntoutujat voivat auttaa vanhusta selviytymään arjessa ja lievittää heidän yksinäisyyttään.
Kirja kiinnittää huomiota tärkeään näkökohtaan: vanhusten kanssa toimimiseen on varattava aikaa, sillä iän myötä toiminnot hidastuvat. ”Kotihoidon tukiryhmien työn tavoitteena on vastata vanhuksen avuntarpeeseen kiireettömästi ja edistää työttömän kuntoutumista työhön ja jatkosijoittumista koulutukseen tai palkkatyöhön.” Tämä vähävaraisille suunnattu palvelu on vanhukselle maksutonta, ja se voi käsittää esimerkiksi kodin siistimistä, kaupassa käyntiä tai kiireetöntä ulkoilua vanhuksen kanssa. Asiakaskäynteihin kuluu noin kolme tuntia asiakasta kohden. Tavoitteena on myös lisätä kotona asuvien arkiliikkumista.
”Ikäihmisten palvelujen laatusuositus (STM 2008:3) painottaa ehkäisevän toiminnan ja kotona asumisen tukemisen ensisijaisuutta ikääntyneiden palveluissa.” Tämän painotuksen seurauksena kotona saattaa asua hyvin huonokuntoisia ikäihmisiä. Vanhuksen fyysisen, psyykkisen, hengellisen ja sosiaalisen toimintakyvyn arvioiminen on perusta näiden osa-alueiden tukemiselle. Eräs tapa ehkäistä syrjäytymistä on tukea fyysistä aktiivisuutta esimerkiksi kannustamalla arkiaskareiden suorittamiseen. ”- - tulevaisuuden terveysongelmilta ja liikuntakyvyttömyydeltä saatetaan jopa säästyä, kun arkiaskareiden avulla harjoitellaan säännöllisesti.”
Erilaisuus sallittava
Vanhukset ovat kuitenkin erilaisia. Kaikki eivät ole liikunnallisia, ja joku haluaakin mieluummin viettää aikaansa esimerkiksi kirjallisuuden parissa kuin ulkoilemalla ja peläten siellä kaatuvansa. ”Vanhuksen omaehtoinen tahto, tunne ja päätös ovat keskeisiä kotihoidon arjessa.”
Kaikki eivät myöskään halua kotiinsa vierasta ihmistä, mutta kaipaavat silti juttuseuraa. Tähän tarpeeseen vastaamaan kehitettiin kokeilun yhteydessä ns. puhelinrinki, jossa pieni ryhmä osallistui koulutetun vapaaehtoisen ohjaajan johdolla yhteiseen puhelinkeskusteluun.
Iso haaste kotihoidolle ovat muistihäiriöstä kärsivät, joita on arvioitu vuonna 2016 yksistään Helsingissä olevan noin 10 200. Lupaava -hankkeen yhteydessä kehitettiin muistiasiakkaan hoitomalli eli hoitopolku, jonka koettiin tukevan hoitotyötä. ”Mitä enemmän hoitohenkilökunta oppii muistisairauksista, sitä kärsivällisemmäksi he todennäköisesti tulevat potilaiden moninaisten ja usein erikoistenkin oireiden suhteen.”
Kirjassa todetaan, että tulevaisuudessa keskeistä on kotihoidon kehittäminen yhteistoiminnalliseen suuntaan ja palveluiden eheyttäminen. Tämä edellyttää, että niin palveluiden tuottajilla kuin asiakkaillakin on kokonaiskuva palvelujen saatavuudesta.
Muuten mielenkiintoisen ja monipuolisen kirjan miinuksena ovat asiantuntijoiden ja asiakkaiden suoraan nauhoilta puretut repliikit tyyliin: ” - - ku on niinku - - siis mä oon nyt --- ni sitte ei niinku”. Tämän tyyppisten jaksojen yli tekee mieli hypätä. Niiden asiasisällön olisi ainakin osittain voinut referoida sujuvalla suomenkielellä. Kirja antaa kuitenkin asiallista pohdittavaa paitsi vanhustyössä toimiville myös ikääntyneiden läheisille. Pahitteeksi ei olisi, vaikka kirja kulkeutuisi myös päättäjien käsiin.
AINO UKKALA
Newyorkilaisperheen ekovuosikokeilu
etsi onnellisempaa elämäntapaa
Colin Beavan:
Ekovuosi Manhattanilla.
Otava, 2009.
– Vuoden ajan vaimoni, pieni tyttäreni ja minä yritimme elää keskellä New York Cityä aiheuttamatta ympäristöpäästöjä, aloittaa kirjailija Colin Beavan inspiroivan kirjansa. Beavan jakaa arjen oppimis- ja ihmissuhdekokemuksia ja syvällisempiä ajatuksia lukijan kanssa niin, että kirjan loppuessa sitä tulee ikävä.
Kirjan alkaessa perheen ympäristötietoisuus on hyvin vähäistä. Mutta kun pariskunta jatkuvasti kyseenalaistaa arkeaan, ympäristövastuullisuus lisääntyy huikeasti vuoden aikana, myös suhteissa toisiin ihmisiin.
Beavan etsii ja löytääkin parempaa ja syvempää yhteyttä toisten ihmisten kanssa. Kun perhe laittaa kotona ruokaa, he alkavat kutsua ystäviä syömään. Keskipisteeksi tulee television sijaan keittiönpöytä ja yhdessä tuotettu viihtyminen.
Elämän kipeä syvyys on Beavanille jo lapsuudesta tuttu, ja syvenee vielä, kun perhe menettää syntymättömän lapsen.
– Mikä on elämämme tarkoitus? Mitä on hyvä elämä? Kuinka pelastamme maailman, Beavan kyselee asioita, joita aikuiset helposti torjuvat. Beavan näkee kulttuurimme tarvitsevan syvällistä uudistumista.
Me olemme johtajia
– Tarvitsemme elämäntavan, joka tekee sekä ihmiset että maapallon onnellisemmaksi. Meidän on lakattava antamasta kaikkea poliittista valtaamme poliitikoille. Meidän on omaksuttava uusi vastuullisen kansalaisuuden malli ja oivallettava, että se miten elämme elämäämme, vaikuttaa jokaiseen ympärillä olevaan.
Beavan johdattaa lukijan onnellisuutta tuottavamman elämäntavan alkuun muun muassa kertomalla erilaisista amerikkalaisista kansalaisjärjestöistä.
Ekovuosikokeilu muuttaa perheen elämää. Matka jatkuu ja sitä voi seurata Beavanin kotisivulta NoImpactMan.com. Jo kirjoitusprosessin aikana matkaa seurattiin ja tuettiin laajalti eri mantereilta.
– Emme voi odottaa johtajia. Me olemme johtajia, Beavan haastaa vastuuseen.
Yksilöllinen ja kollektiivinen toiminta tukevat toisiaan.
TUULA-MARIA AHONEN
Sivun alkuun