Millaisten asioiden ympärillä liikkuivat 1800-luvulla syntyneen kansanmiehen ajatukset? Millaista oli tuon ajan hyvinvointi? Mitä perhe merkitsi kansanmiehelle?
Kaisa Kauranen on koonnut eri puolilla Suomea asuneiden miesten ajatuksia antologiaan Työtä ja rakkautta. Kansanmiesten päiväkirjoja 1834–1937. Käsitys, että suomalainen mies ei muka osaisi kertoa tunteistaan, joutuu kyseenalaiseksi päiväkirjojen äärellä. "Työ- ja säätietojen lisäksi suomalaismiehet kirjoittivat toiveistaan ja tunteistaan. Rakkaus, rakastetun kaipuu, puoliso ja perhe nousevat tärkeälle sijalle", Kauranen toteaa.
Kirjassa kertovat elämästään kolme talonpoikaa, kaksi torpanpoikaa, työmies, lukkari, mäkitupalainen, irtolainen, itsellinen ja puuseppä. Kirjoittajista kaksi on käynyt kansakoulun, muut todennäköisesti kiertokoulua tai mahdollisesti vain rippikoulun.
Kato vai sato?
Hyvinvointia ja terveyttä oli luvassa, jos säät olivat suotuisat ja sato hyvä. Siksi päiväkirjoissa on usein merkintöjä säistä ja vuodentulosta. Mikko Mikonpoika Seppälän mukaan "Wuonna 1856. oli kato wuosi ja sen jälkehen Wuonna 1857. Wilja wuosi nijn että tuli Wiljaa kaiken laista - -".
Torpparin poika Hemming Huhtia Yläneeltä askarruttaa vuonna 1887 rukiin halpa hinta: " kuin ei maamiäs tuotteistansa mitään saada tahdo." Ruokatavara on hänen mielestään ollut halpaa, mutta "sitä vastoin taas on kahvi maksanu 1 markka 30 penniä naula - -". Mies pohtii myös kyläläisten viinanjuontia, "ilonesteen nautitsioita" ja kortinpeluuta.
Elämän kriisitilanteet ovat kirvoittaneet kyniä. Talollinen Kalle Eskola suree vuonna 1893 vaimonsa sairautta: "On nyt juhannus juhla tulossa ja lempeni hellin helmi oma rakas kumppanini Edla on ollut jo kolme viikkoa Helsinkissä Lapviikin sairaalassa."
Myös huoli veloista, iäkkäiden vanhempien tilanne ja työn paljous puretaan sanoiksi. Myöhemmin Eskola pohtii, kuinka maailmansodan ja itsenäisyystaistelun ajat vaikuttivat "heikkohermoisiin ihmisiin, niin että Wäinö poikamme järjen valo sammui. … Järjetön perheenjäsen on surullinen ja epämiellyttävä sairas hoitaa omaisten keskuudessa."
Juuasta kotoisin olevan lukkari Tahvo Huttusen päiväkirjassa omat vihkiäiset sivuutetaan lyhyesti:"1861 23.3. Wihittiin minä avioliittoon Wilhelm August Krogerukselta Mikkolassa waimoni syntymä talossa". Sen sijaan sairauksia kuvataan seikkaperäisemmin. Kymmenen vuoden ikäinen veli Aatu on sairastunut tautiin, joka "alkoi oikealta puolelta olkapäästä ja leveni sievään (= nopeasti) koko ruummiiseen, hän ymmärsi taudin olevan kuolin taudin…"
Perimmäisiä
kysymyksiä
Lähes kaikissa päiväkirjoissa ovat läsnä uskonto ja kuolema, sillä lapsikuolleisuus oli suuri, ja moni äiti menehtyi synnytykseen. "Ennen elintason nousua, hygienian tehostumista ja lääketieteen edistysaskelia ihmiset elivät alati perimmäisten kysymysten äärellä", Kauranen toteaa.
Lukkari Huttunen kirjoittaa, kuinka hänen veljensä viime hetkinään veisasi "O Jumalan karitsa". Kun lukkari itse sairastui, oli perheen toimeentulo vaarassa ja yhteisön tuki tärkeä. He selvisivät avustusten turvin, koska "Jumala taivutti ihmisten sydämet laupiuteen meitä kohtaan."
Päiväkirjan kirjoittajat ovat seuranneet ajan tapahtumia ja yhteiskunnallisia asioita. Laitilalainen itsellinen Juho Valtonen kirjoittaa: "…Kuoli senaattori ja parahin suomen kielen harrastaja Johan Wilhelm Snellman…" Myös keisarin kuolema on merkitty muistiin, samoin Titanicin uppoaminen.
Vuonna 1868 lukkari Huttunen on pitänyt kirjaa nälkään kuolleista "Liexan pitäjäässä" ja saa luvuksi pitkälti toista tuhatta.
Antoisa annos
historiaa
Kauranen on tehnyt hyvän työn taustoittaessaan kunkin kirjoittajan henkilökuvaa. Se antaa lukijalle mainion lähtökohdan päiväkirjojen sisältöön tutustuessa. Joitakin murteellisia ja vaikeaselkoisia tekstejä on "suomennettu".
Kirja avaa puhuttelevan näköalan aikaan, jolloin päivystävä lääkäri ei ollut saapuvilla ja jolloin olemattomien yhteyksien vuoksi ei sairaalaan viedyn omaisen voinnista viikkokausiin saatu tietoja, vaan elettiin kiduttavassa epävarmuudessa.
Antologian uskoisi kiinnostavan erityisesti hoiva-alan ja seurakuntien työntekijöitä, mutta se on terveellistä luettavaa kenelle tahansa. Entisaikojen elämän haasteet saavat nykyajan ongelmien mittasuhteet kummasti kutistumaan.
Kirja on osa Suomen Akatemian rahoittamaa hanketta "Itseoppineet kirjoittajat ja kirjallistumisen prosessit 1800-luvun Suomessa".
AINO UKKALA
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.