Arvosteltua
Taistelu seksuaalisuudesta
Vilka, Hanna:
Sukupuolen ja seksuaalisuuden kohtaaminen.
Jyväskylä, PS-kustannus, 2010. Sivuja 190.
Suuret ikäluokat halusivat tehdä eron edellisten sukupolvien arvoihin ja maailmankuvaan, ja opiskelu tarjosi tähän mahdollisuuden. Yhdistyessään sukupolvikapina ja uusien yhteiskuntaluokkien lasten tulo yliopistoihin synnyttivät 60-luvulla nuorison radikalisoitumista. Tuolloin taisteltiin sanoin ja iskulausein vanhan maailman arvoja – ja lopulta koko yhteiskuntajärjestelmää vastaan. Oleellista taistelijan kannalta oli se, että hän sai hyväksynnän, kuulumisen suurempaan kokonaisuuteen sekä kokemuksen oikeassa olemisesta ja hyvän puolelle asettumisesta. Oikeassa olijoita yhdisti lojaalisuus ja hyväksyntä tavalla, jota muutoin on vaikea tavoittaa.
Samaa sukupolvikapinaa näyttää liittyvän taisteluun seksuaalisuudesta. Se näkyy julkisina kaapista tuloina, marsseina, tapahtumina, lehtien palstoilla sekä omina julkaisuina ja tiedotuksena. Näkyvyys ja oikeassa oleminen vetää puoleensa "väärään sukupuoleen" syntyneiden lisäksi myös sukupolvikapinoitsijoita, väärinkohdeltuja, pettyneitä, petettyjä ja seksuaalisuudestaan epävarmoja ihmisiä.
Erona 60-lukuun on se, että taistelu on yksilöllistynyt ja koskee ihmisen yksityisintä aluetta. Taisteluksi muututtuaan se tarjoaa hyväksynnän, kritiikin kollektiivisen torjumisen, yhteenkuuluvuuden ja yhteisen kohtalon.
Taistelun rintamat kulkevat tiukkojen vastapoolien välissä. Toisessa ääripäässä ovat biologistit, joille on vain nainen ja mies ja tämän mukainen heteroseksuaalinen identiteetti. Toinen ääripää ovat mentalistit, joille biologia on satunnainen tekijä ja kukin valitsee seksuaalisen identiteetin ajatustensa mukaan.
Sosiologi Hanna Vilkka on kirjoittanut kirjan sukupuolen ja seksuaalisuuden kohtaamisesta. Hän asettuu taistelussa lähemmäs liberaalia päätä. Hänelle yhteiskunnan sukupuolijärjestelmä on "kokonaisuutena sosiaalistamisen järjestelmä" eli yhteiskunta kasvattaa ja sosiaalistaa yksilöt tiettyihin sukupuolirooleihin. Toisaalta hän painottaa, että yksilö ei valitse sukupuoltaan tai seksuaalista suuntautumistaan, mikä näyttäisi viittaavan biologiseen perustaan.
Vilkka erittelee sukupuolta ja sen eri merkityksiä erottamalla biologisen sukupuolen (sex); sosiaalisen sukupuolen (gender). Tavoitteena on valottaa, ettei sukupuoli jakaudu jyrkästi nainen ja mies -akselille, vaan sukupuolella on useita ulottuvuuksia ja tulkintoja. Määrittelyssä voi nähdä siirtymän yhteiskunnallisista sukupuolen määrityksistä yhä yksilöllisempiin ja määrityksiin. Lähestymistapa liittyy taisteluun seksuaalisuudesta, sillä kyse on määrittelyistä, joita kukin voi tehdä omien aistiensa ja tarpeidensa mukaisesti.
Lähempään tarkasteluun sukupuolisuudesta Vilkka nostaa muun muassa ainoan biologiaan perustuvan sukupuolisuuden muodon: transsukupuolisuuden. Siihen liittyy kysymys sukupuolenkorjauksesta. Tämän jälkeen tarkastellaan seksuaalista halua ja sen muotoja: esiin nousevat aseksuaali, biseksuaali ja homoseksuaali.
Toinen kokonaisuus keskittyy siihen, miten kohdata ihmisiä riippumatta näiden sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Vilkan mukaan tavoitteena on, että kukin ihminen tulisi kohdata persoonana, joka kykenee itsetiedostukseen ja olemaan vastuussa tekemisistään.
En väitä, että taistelu sukupuolen ja seksuaalisuuden määrityksistä syntyisi pelkkänä yltiöyksilöllisenä haluna määrittää itse itsensä ja siten kysymys olisi tahtoasiasta. Väitän kuitenkin, että käynnissä oleva taistelu vetää puoleensa myös sellaisia, joita 60-luvulla olisi vetänyt puoleensa yhteiskunnallinen taistelu.
Parhaimmillaan Hanna Vilkka on tarkastellessaan erilaisia sukupuoleen, sukupuolisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyviä ilmiöitä ja yhteyksiä. Heikkoutena on, että jos keskustelua käydään ainoastaan seksuaalisuuteen liittyen, moni muu asia jää peittoon. Seksuaalisuus ei ratkaise kaikkia kaikkia yksilön ongelmia. Niin kuin ei ratkaissut esimerkiksi 60-luvun yhteiskunnallinen taistelukaan.
AIRI MÄKI-KULMALA
Kirjoittaja on tamperelainen sosiologi, Oulun yliopiston dosentti.
Ajankohtainen
puheenvuoro köyhyydestä
Jera ja Jyri Hänninen:
Kallis köyhyys
eli kuinka hyvinvointivaltio purettiin
ja köyhyydestä tehtiin bisnestä
WSOY. Helsinki. 2008. Sivuja 192.
Kallis köyhyys on pamfletti, jonka ovat kirjoittaneet veljekset Jera ja Jyri Hänninen. Teos on puheenvuoro leipäjonoissa seisovien ihmisten puolesta. Se on kuvaus suomalaisen yhteiskunnan tilasta ja aikamme ilmiöstä nimeltä köyhyys. Teos kertoo myös hyvinvointivaltion muutoksista ja bisneksestä, joka on syntynyt huono-osaisten kansalaisten usein viimeisen oljenkorren eli pikaluototuksen sekä luottotietojen myynnin ympärille. Kirjoittajien mukaan huono-osaisten ahdingosta on tehty Suomessa menestyvää liiketoimintaa. Sen myötä köyhänä olo on muuttunut niin kalliiksi, että huono-osaisilla ei ole siihen varaa. Edessä on vain umpikuja ja toivottomuus.
Kirja jakautuu kolmeen päälukuun, joissa kaikissa käsitellään luvun pääteemaa perusteellisesti useasta näkökulmasta ja useisiin lähteisiin viitaten. Lähteitä ei kuitenkaan ole laitettu viitteisiin, joka olisi lisännyt teoksen painoa. Toisaalta kirja on selkeästi luonteeltaan pamfletti – ja sellaiseksi tekijät ovat sen myös määritelleet ja pamfletti-sarjassa sen on kustantaja myös julkaissut – joten se on määritelmänsä mukaisesti ajankohtaista ilmiötä haastavasti ja kriittisesti tarkasteleva kirjanen. Tyyli on journalistinen, helposti luettava ja napakasti asiat esittävä.
Kirjan ensimmäinen osa keskittyy tarkastelemaan leipäjonojen todellisuutta, mutta kertoo myös samalla minkälaisen politiikan tuloksena tuloerojen kasvu lähti liikkeelle, ja miten kehitys on vain jatkunut samansuuntaisena hallituskoalitioiden väreistä ja pääministerivaihdoksista huolimatta. Pääviestinä on, että päättäjät eivät voi edes ymmärtää minkälaista on elää köyhänä hyvinvointivaltiossa ja nekin, jotka jostain jotain voisivat ymmärtää, eivät välitä. Köyhyys ja huono-osaisuus nähdään harjoitetun politiikan tuloksena – ei kansalaisten oman käytöksen ja omien valintojen seurauksena.
Toisessa osassa keskitytään selvittämään luottotietojärjestelmien ja -yhtiöiden mekanismeja sekä pikaluottojen ihmeellistä – ja köyhälle kallista – maailmaa. Samalla kuvataan rinnakkaistarinoina köyhien ihmisten mahdottomaksi muuttuvia tilanteita kun asunnon vuokraus, kännykkäliittymän avaus tai joku muu arkinen toimitus ei olekaan enää mahdollista aiempien maksuhäiriöiden takia. Erilaisten velkajärjestelyjen ulkopuolelle jää vuosittain paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät täytä kriteerejä – eikä heidän tilanteisiinsa löydy yhteiskunnan mekanismeista apua, vaikka juuri nämä kaikkein vaikeimmissa tilanteissa elävät, tarvitsisivat kipeimmin apua. Sietämättömän kalliiksi köyhyys käy juuri yhteiskunnan kaikkein huono-osaisimmille kansalaisille.
Kolmannessa osassa puidaan 90-luvun lamaa edeltänyttä kulutusjuhla-retoriikkaa, pankkikriisiä ja pankkien saamia tukia eli luodaan katsaus hyvinvointivaltion purkuprosessin alkulähteisiin. Lisäksi luodaan myös katsaus tulevaisuuteen haastattelemalla pääministeri Matti Vanhasta SATA-komitean työstä ja mahdollisista tuloksista. Kirjoitushetkellä komitean pohdinnassa ollut sosiaaliturvan kokonaisuudistus oli vielä avoinna. Nyt tiedämme jo, miten kävi eli varsinaista kokonaisuudistusta ei syntynyt. Mahdollisesti osa komitean ehdottamista monista yksittäisistä uudistuksista kuitenkin toteutetaan.
Teoksen kirjoittajat ovat ottaneet tehtäväkseen todellisen haasteen pyrkiessään selkiyttämään kuvaa köyhyyden syistä, eriarvoisuuden kasvuun johtaneesta politiikasta, yhteiskunnallisista mekanismeista ja eri etujärjestöjen toiminnasta sekä liikemaailman toimijoiden rahanahneudesta. Köyhien tarinat omista tilanteistaan ovat osuvasti valittuja ja niiden avulla kirjoittajat ovat onnistuneet hyvin valottamaan yksittäisen kansalaisen näkökulmaa. Näin kirjoittajat ovat pyrkineet kasvattamaan lukijan ymmärrystä köyhän ihmisen ahdingosta ja moninaisista tilanteista alkaen byrokratialoukuista ja päätyen leipäjonon nälkään. Vain yksi tarina poikkeaa muista: yrittäjän toiminut Matti päätyy Valamon luostariin talkootyöläiseksi eikä kaipaa luostarin ulkopuoliseen maailmaan. Hänellä on hyvä olla, rauhallinen mieli eikä hän halua olla enää missään tekemisissä muun yhteiskunnan kanssa. Useimmat meistä eivät kykenisi tällaiseen vapaaehtoiseen yhteiskunnasta irrottautumiseen – joko perhe- tai muista syistä. Kirjaan valittuna esimerkkinä Matin tarina kuitenkin toimii kertoen siitä, kuinka rajuja ja rujoja kokemuksia kansalaisilla on ja kuinka äärimmäisiin tekoihin ajatukset hakeutuvat kun vaihtoehdot ovat käyneet vähiin. Matille kuitenkin löytyi hänelle sopiva ratkaisu. Kaikille ei aina käy näin hyvin.
Köyhyyteen johtavien mekanismien ja politiikan hahmottaminen ei ole mikään helppo tehtävä. Tutkijoillekin siinä riittää haastetta ja purtavaa. Hännisen veljekset selviytyvät kuitenkin kiistävän puheenvuoronsa esittämisessä erittäin hyvin. Kuten he toteavat, teoksen tehtävä ei ole kertoa miten köyhyys poistetaan. Jos he siihen kykenisivät, olisivat he poliitikkoja. Leikitellen he kuitenkin ehdottavat ihan varteenotettavia toimenpiteitä kuten perustulomallien selvittämistä ja esimerkiksi työttömien perusturvan jälkeenjääneisyyden korjausta. Etuuksien hakemiseen liittyvän byrokratian vähentäminen on myös selkeä ja kannatettava ehdotus, johon on kuitenkin vaikea tehdä muutosta niin kauan kuin meillä on järjestelmä jossa toimeentulotuki, viimesijaisena tukimuotona, on monen huono-osaisen ja vaikeuksissa olevan pääasiallinen ja usein myös pysyvä tukimuoto.
Teos saattaa moninaisuudessaan ja kerrostuneisuudessaan olla lukijalleen hämmentävää luettavaa. Se on kuitenkin ehdottomasti mielenkiintoinen ja ajankohtainen puheenvuoro suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tilasta ja kehityksestä – ja siitä kuinka kalliiksi köyhyys tulee huono-osaiselle.
KIRSI-MARJA LEHTELÄ
"Äiti, nyt olen saanut tehdyksi Isin!"
Didier Dumas (suom. Sari Hongell):
Ja lapsi loi isän.
Eveil Kustannus 2009, sivuja 197.
Didier Dumas (s. 1943) on lasten parissa pitkän työuran tehnyt ranskalainen psykoanalyytikko, joka on myös kirjoittanut useita lasten psykiatriaa, isyyden merkitystä ja seksuaalisuutta käsitteleviä teoksia. Suomalaisille Dumas on jäänyt hieman tuntemattomaksi, eikä hänen teoksiaan ole käännetty juurikaan kielellemme.
Siksi tarvitaan Eveil Kustannuksen kaltaista uranaukaisijaa, joka on julkaissut järjestyksessään toisen suomalaisen käännöksen Dumasin tuotannosta. Tätä ennen on ilmestynyt Isää vailla ja ilman sanoja (2008), joka on suomennos alkuperäisteoksesta Sans père et sans parole.
Mentaalinen
aktiviteetti
Kirjan ydinsanoma on pian hahmotettavissa. Kummankin vanhemman tulisi rakentaa lapseen alusta alkaen välittävä, tasapuolinen suhde omista sukupuolisista lähtökohdistaan käsin. Lapsi tiedostaa paljon asioita jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja isän pitäisi tehdä hänellä selväksi omien kivestensä merkitys lapsen luomisessa, että lapsi pystyisi samaistumaan aidosti isäänsä. Selväksi avaintermiksi kirjassa nousee mentaalinen aktiviteetti, jonka avulla yksilö samaistuu vanhempiinsa ja koko siihen laajempaan kontekstiin, joka häntä ympäröi.
Tekijä lähtee liikkeelle lapsen sikiöaikaisesta ja lapsuuden varhaisvaiheisiin liittyvästä mentaalisesta kuvittelusta ja samastumisesta vanhempiin. Tämän jälkeen tarkastellaan ajan integraatiota ja kuoleman ymmärtämistä kasvuikäisen näkökulmasta pitäen samalla esillä niihin liittyvät häiriötekijät.
Dumas hakee rakennuspuita ylisukupolvisuuden käsitteelleen ja vanhempi-lapsi -suhteen probleemeille jopa Oidipus-tarusta. Lopuksi hän luotaa yksilön kollektiivisen identiteetin rakentumista ja vanhempien merkitystä tässä tehtävässä. Kirjan päättää realistisen ironinen luku, jossa kerrotaan, miten niin moni lapsi jää ratkaisevasti hyötymättä terapiasta, koska vanhemmat eivät ymmärrä osallistua siihen aktiivisesti ja katsoa silmiin samalla omia ongelmiaan, jotka saattavat ulottua sukupolvesta toiseen.
Teoksesta huokuu elämänmakuinen ja hyvin kokemusperäinen ote. Dumasin esittämät näkemykset perustuvat hyvin pitkälti hänen omiin huomioihinsa, joita hän tuo esiin seikkaperäisillä potilaskertomuksilla. Hän puntaroi ja tarkastelee asioita eri näkökulmista hakien niille pohjaa paitsi psykologisista teorioista myös myyteistä, jotka vaikuttavat yllättävän paljon kulttuuriseen alitajuntaamme.
"Isien sosiaalisen
statuksen kuihtuminen"
Dumas antaa selvästi ymmärtää, että psyykkisesti häiriöisiltä poikalapsilta puuttuu usein tieto isänsä merkityksestä suvunjatkamisessa, seksuaalisuudesta yleensä sekä läheinen ja lämmin suhde omaan isään. Tähän liittyy usein myös äidin hallitsevuus perheessä ja isän vetäytyminen vastuusta ja tasaveroisesta asemasta vaimonsa rinnalta. Dumasin mukaan äidin tehtävä on asetettu kunniaan, mutta siitä onkin seurannut isien sosiaalisen statuksen näivettyminen. Tässä on mukana paljon tottakin, mikä näkyy esimerkiksi sosiaali- ja hoivapolitiikan maternalistisuutena niin meillä kuin myös muualla.
Mielestäni ei voi kuitenkaan vetää sitä johtopäätöstä, että kaikki varhaisvaiheissaan seksuaalista tietoa vaille jäävät lapset olisivat vaarassa häiriintyä psyykkisesti. Jo arkijärjellä on todennettavissa, että pienet lapset eivät ajattele vanhempiaan ensisijaisesti seksuaalisina olentoina, vaan huolehtivina ja turvaa tuovina aikuisina. Tuskin tarkastelemme aikuisiälläkään vanhempiamme kovin painottuneesti tästä näkökulmasta, vaikka tiedämmekin jo saaneemme alkumme heidän seksuaalisesta kanssakäymisestään. Dumas toki myöntää itsekin, että jos lapsi ei löydä vastausta seksuaalisuutta koskeviin kysymyksiin, hän hautaa ne ja ajattelee niitä uudestaan vasta nuoruusiässä. Näinhän useimmiten tapahtuukin.
Lukukokemuksena kirjan vertautuu luontevasti sisarusteokseensa Isää vailla ja ilman sanoja. Myös siinä Dumas ruotii isän kaventunutta liikkumatilaa ja vetäytymistä vastuustaan. Näkökulma kirjassa on tosin enemmän sosiaalipsykologinen, eikä alleviivaa yhtä paljon seksuaalisuuden ja sukupolvisuuden käsitteitä. On hivenen hymyilyttävää, että Dumas arvostelee Freudia, mutta asettaa freudilaisittain tämänkertaisen teoksensa lähtökohdaksi selvästi seksuaalisuuden. Suomalaisen lastenpsykiatrian tutkimuskirjallisuuden kentässä Dumas on yhtä kaikki tervetullut ja vertailukohtaa tuova rikastuttaja.
AKI ALANKO
Kirjoittaja on kirjastonhoitaja ja vapaa kriitikko.
Sivun alkuun