Aki Alanko: Mitä ruumiimme ajattelee

Willy Barral (suom. Sari Hongell): Lapsen ruumis puhuu vanhempien historiasta. Eveil Kustannus 2009, sivuja 292.

Francoise Dolto (1908 - 1988) oli ranskalainen lastenlääkäri ja psykoanalyytikko, joka tuli maassaan tunnetuksi radio- ja televisio-ohjelmien välityksellä. Pieni Eveil Kustannus on erikoistunut kääntämään Dolton ja hänen "opetuslastensa" tuotantoa suomeksi. Psykoanalyytikko Willy Barral on yksi Dolton entisistä oppilaista, ja häntä luonnehditaan kustantajan sivulla yhdeksi "ranskalaisen psykoanalyysin vapaimmista ja omaperäisimmistä edustajista".

Pienen vartalon kieli

Teoksen varsinaisen rungon muodostaa Barralin ja toimittaja-kirjailija Isabelle Yhuelin välinen dialogi, jossa Yhuel haastattelee Barralia kirjan asioiden ja niitä tukevien tapauskertomusten pohjalta. Lisäksi Barralin keskustelukumppaneina esiintyvät dokumenttifilmiohjaaja Corinne Bondu, erikoislääkäri Christine Canault ja muuan pariskunta, jolla ovat haasteena tyttövauvansa nukahtamisvaikeudet. Tekstin dialogimuotoisuus on virkistävästi tavanomaisesta poikkeava ratkaisu, joka pitää lukijan mielenkiinnon yllä ja selventää onnistuneesti käsiteltäviä asioita.

Psykoanalyytikko Alexander Dumasin tapaan Barral uskoo ylisukupolvisuuteen ja siihen, että kehittyvä yksilö pystyy jo sikiövaiheessa tiedostamaan eri asioita. Tältä pohjalta ei ole yhdentekevää, mitä tapahtuu odotusaikana. Barral esittää kokemukseensa nojautuen perustellun oloisesti, että kaikki vanhempiemme ja esivanhempiemme muistot sisältyvät meihin ns. solumuistina. Tältä pohjalta Barral etsii pienten, osaksi isompienkin potilaittensa ongelmien syitä perhehistoriasta, vanhempien sukulinjoista ja heidän omista keskinäisistä kytkennöistään. Johtoajatuksena on selvittää, mitä ruumiimme ajattelee ja millä tavoin ruumis viestii havaitsemistaan ongelmista.

On sinänsä järkeen käyvää sanoa, että pienten lasten vaivat voisivat olla psykosomaattista oireilua lähellä olevien aikuisten sisäisistä tai heidän suhteeseensa liittyvistä probleemeista. Barral antaa ymmärtää, että lapselta ei saisi salata mitään kipeäksi katsottuja perheasioita, vaan ne pitäisi pyrkiä selittämään hänelle kehitystasonsa mukaan. Lapselle tulisi puhua totta siitä, mikä häntä koskee, sillä lasta ei voi huiputtaa. Peittely tuottaa ongelmia, jotka voivat siirtyä jopa sukupolvelta toiselle.

Ihmisen ensimmäinen muisti

Barralilla on taito kertoa asioista mukaansatempaavasti, ja kokonaisuus on kiintoisaa, havainnollistavaa luettavaa. Asioista puhutaan varsin konkreettisesti, eivätkä keskustelijat käytä ainakaan ylettömästi psykologisia erikoistermejä, jotka tekisivät asian ymmärtämisen vaikeaksi maallikolle.

Jos kuitenkin Dolto on asetettu kirjan teoreettisen viitekehyksen perustaksi, missä on terve kriittisyys ja kyseenalaistavuus häntä kohtaan? Nähtävästi Dolto on vielä niin lähellä aikaamme, ettei mies ole ehtinyt kokea Freudin kohtaloa.

Olisin kaivannut myös enemmän auki kirjoitettuja teoreemoja siitä, miten eri tapauksissa on päädytty kyseiseen johtopäätökseen ja miten sen alkulähteille on päästy. Miten se on voinut yhtäkkiä lopettaa jonkin psykosomaattisen vaivan? Paikallaan olisivat olleet myös vähän selvemmät perustelut siitä, miksi juuri esitellyt tapauskertomukset on valittu kirjaan.

Uusien näkökulmien avauksen suhteen kirja oikeastaan vahvistaa sitä, mikä on tiedostettu yleisellä tasolla jo aiemmin. Sikiövaihe on ihmisen ensimmäinen muisti ja sen aikaiset kokemukset, äidin tunnetila mukaan lukien, muovaavat yksilön tulevaa taivalta. Lohduttavasti voidaan kuitenkin todeta, että joka sukupolvella on myös suodatusmekanisminsa, jolla vähennetään traumojen jälkivaikutuksia seuraavassa polvessa.

Helmeilevä suomennos

Tällaisen kirjallisuuden suomentaminen edellyttää paitsi hyvää alkuperäiskielen, niin myös tieteenalan tuntemusta. Eveil Kustannusta johtavan Sari Hongellin aiemmat käännökset osoittavat, että nämä molemmat substanssit ovat hänellä hallussa. Lähtökohtakielenä toimivan ranskan helmeilevyys ja värikkyys ovat säilyttäneet sävynsä myös suomalaisessa esityksessä.

Jäin kuitenkin miettimään teoksen nimeä, joka antaa hieman harhaanjohtavan vaikutelman kirjan sisällöstä. Se tuo äkkiseltään mieleen lapsikuolleisuuden, jopa sen historian ja kuolinsyiden yhteyden vanhemmilta saatuun hoitoon ja sen puutteisiin. Olisiko nimeä voinut täsmentää esimerkiksi näin: "Lapsen vartalon kieli puhuu vanhempien historiasta."

Kirjoittaja on kirjastotyöntekijä ja vapaa toimittaja.