Arvostelupankki
|
Päivi Kapiainen: Miksi lihomme?
Barry Popkin: Läski maailma. Jälkisanat Ylipaino
Suomessa, Pekka Puska. Like. Sivuja 288.
Harvoin olen lukenut liikalihavuuteen liittyvää teosta niin
innostuneesti kuin amerikkalaisen ravitsemustieteen professorin
Barry Popkinin teosta Läski maailma. Vajaaseen 300 sivuun on
mahdutettu valtava määrä tietoa ihmislajin ruokailutottumuksista ja
ravinnosta "aikojen alusta" nykypäivän ylikansallisten yritysten
tapaan ohjata todella taitavasti sitä, mitä pistämme suuhumme.
Kirjan lukeminen on silmiä avartava kokemus, sillä Popkin kutoo
lihavuuteen vaikuttavista tekijöistä kiinnostavan kokonaisuuden ja
osoittaa, että kaikki vaikuttaa kaikkeen: liikumme entistä vähemmän
arjessamme, kulutamme vähemmän kaloreita, popsimme välipaloja,
syömme entistä isompia annoksia ja teemme viikonlopuista yhtä
juhlaa syömällä vielä enemmän kuin arkena. Kun tähän yhtälöön
lisätään erilaisten sokeria sisältävien juomien ja napostelvien
helppo saatavuus ja kulutuksen raju kasvu, ei ole ihme, että
liikalihavuus on lisääntynyt ja lisääntyy kaikkialla
maailmassa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Pekka Puska on
kirjoittanut teokseen jälkisanat suomalaisten ylipainotilanteesta.
Hän muistuttaa, että lihavuus on epidemia ja kansanterveyteen
vaikuttava tekijä, jota voidaan torjua monin tavoin kansallisesti
ja globaalisti. |
Tulosta |
Julkaistu 13.5.2011, Päivitetty
13.5.2011
|
|