Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Arvostelupankki

Airi Mäki-Kulmala: No, puhutaa vaan seksistä

Bildjuschkin, Katriina ja Ruuhilahti, Susanna: Puhutaan seksuaalisuudesta. Ammatillisia kohtaamisia sosiaali- ja hoitotyössä.
Kirjapaja, 2010, 143 s.

Minun lapsuudessani kirjan nimi ei ollut mahdollinen. Silloin kyse ei ollut "puhutaan seksistä", vaan "piilotetaan seksi", "häpäistään ei-aviollinen seksi". Kouluissa ei puhuttu seksistä, eikä meillä kotonakaan. Ehkäisyvälineitä ei ollut kaupan, joskin tiesimme osto- ja myyntiliikkeen, josta niitä kuulemma myytiin "tiskin alta".

Teini-iässä jouduin keskelle seksuaalista vallankumousta, kun kondomit tulivat kauppoihin ja abortit yleistyivät. Radikaaliin liikkeeseen kuului myös seksuaalisen vapautumisen teema, mistä yhtenä merkkinä oli julkinen rintaliivien polttaminen osoituksena naisen vapautumisesta. Minulla on siis kaksijakoinen suhde seksuaalisuuteen. Kannan sisälläni edellisten sukupolvien häpeilyä ja salailua sekä seuraavien sukupolvien avoimuutta, seksuaalisuuden arkipäiväistymistä ja tuloa osaksi katukuvaa ja julkisuutta.

Miten seksistä ja seksuaalisuudesta pitäisi puhua? Miten itseni kaltaiset kaksinaiskoodiston läpäisemät aikuiset osaavat toimia opastajina lapsilleen, oppilailleen ja asiakkailleen? Entä avoimuuden ja julkisen tilittämisen ajan ihmiset?

Onneksi nykyisin julkaistaan asiallisia kirjoja aiheesta. Puhutaan seksuaalisuudesta on yksi niistä. Kirjoittajilla on terveysalan koulutus, seksuaalialan koulutus ja he toimivat alan asiantuntijatehtävissä, joten näkökulmat teokseen nousevat terveysalan painotuksista. Kirjan alussa tehdään rajauksia: biologia, anatomia ja fysiologia jäävät vähemmälle ja päähuomio kiinnittyy seksuaalisuuden kauneuteen, moninaisuuteen ja monimuotoisuuteen.

Kirja on suunnattu sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille

Kirja on suunnattu sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, jotka kohtaavat asiakkaansa myös seksuaalisina olentoina. Kirja jakaantuu kolmeen osioon. Ensimmäisessä luodaan näkökulmaa seksuaalisuuteen osana ihmistä ja hänen terveyttään. Toinen osa haastaa lukijan kohtaamaan oman seksuaalisuutensa ja kolmannessa avataan ammatillista näkökulmaa asiakastyöhön ja seksuaalisuuden ottamiseen puheeksi.

Kirja on kirjoitettu kannustavassa hengessä: seksuaalisuus on kaunista ja monimuotoista. Tätä varten esitellään symbolinen Lumme-malli, jonka tarkoitus on selkiinnyttää seksuaalisuutta eli kukan tapaan myös seksuaalisuudessa on eri osat. Lisäksi esitellään ammatilliseen työhön soveltuva dynaaminen Plissit-malli sekä eräänlaisena kulkukaaviona Better-malli.

Kirja sopisi paremmin opiskelijoille

Kirja on kirjoitettu vähäisin lähdeviittein luottaen kirjoittajien ammattikokemukseen. Kirjan tyyli on myönteinen, jopa siinä määrin, että se on "tätimäinen". Minunlaiselleni puritanismista vapautumisen aikakauteen matkanneelle se vahvistaa "lupaa" seksuaalisuuteen. Kuhunkin lukuun liittyvät tehtävät olivat kuitenkin koulumaisia eikä teksti motivoinut niiden läpikäymiseen. Teos voisikin soveltua paremmin lukioikäisille tai sosiaali- ja terveysalalla opiskeleville kuin asiakastyötä tekeville. Mutta jos kirja saa lukijan miettimään seksuaalisuuttaan sekä suhdettaan muihin ihmisiin, se tekee tehtäväänsä.

Kirjoittaja on Tampereella asuva yhteiskuntatieteen dosentti.

Tulosta |

Julkaistu 16.3.2011, Päivitetty 21.3.2011

Sivu päivitetty 21.3.2011
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi