Arvostelupankki
|
Merja Moilanen: Ilo on asenne
Tony Dunderfelt: Ilon
psykologia PS-kustannus 2010. Sivuja 133.
Kirjan nimeksi olisi sopinut yhtä hyvin Ilo on asenne tai Myös
sinä voit olla onnellinen. Kirjan viesti on, että ilo ei synny
pelkästään siitä, että ihmiselle tapahtuu mukavia asioita vaan
ennen kaikkea siitä, miten ihminen suhtautuu asioihin.
Miten ihminen sitten voisi kehittää itselleen iloisen
elämänasenteen. Dunderfeltin neuvo on, että ihmisen pitää opetella
tulkitsemaan tilanteita myönteisesti. Sama tilanne voi masentaa
toisen täysin, toinen pääsee siitä yli paljon helpommin. Teemme
itsestämme joko onnellisia tai onnettomia, työn määrä pysyy
samana.
Miksi ihmisen sitten pitäisi olla iloinen ja onnellinen? Ilo
antaa ihmiselle voimaa ja hän jaksaa muuttaa asioita, jotka tekevät
onnettomaksi. Kun asiat ovat hyvin, on entistä helpompi olla
iloinen ja onnellinen. |
Tulosta |
Julkaistu 4.2.2011, Päivitetty
8.2.2011
|
|