Arkisto
|
Dialogi 2006
Nro 1.
Sisällysluettelo
Teema
Sosiaalityön hyvät käytännöt
Sosiaalityötä yritetään nyt hartiavoimin kehittää ja päästä samalla
pois kriisitunnelmista, joka on vaivannut alaa pitkään. Yksi keino
on löytää hyviä käytäntöjä, jotka voitaisiin kuvata ja samalla
levittää ympäri maata. Asiantuntijoissa "hyvä käytäntö" herättää
kuitenkin ristiriitaisia tunteita. Kaikki eivät usko niihin. Myös
käsitys hyvän käytännön ominaisuuksista vaihtelee. |
nro 2.
Sisällysluettelo
Teema
Tietotekniikka
Eri puolilla Suomea työstetään terveydenhuollon
tietoteknologiahankkeita. Sairaanhoitopiirit kehittävät
aluetietojärjestelmiä ja työntekijät istuvat koulutuksissa. Kaikki
vakuuttavat sitoutumistaan uusiin asioihin. Tietotekniikka on hyvä
työkalu, jos se parantaa potilaan hoitoa, mutta kaikki ei mene aina
suunnitelmien mukaan. Sähköisen reseptin aikataulu pettää, sillä
tekniikka takkuilee. Järjestelmien yhteensovittaminenkaan ei ole
helppoa. |
|
Nro 3.
Sisällysluettelo
Teema
Kunta- ja palvelurakenneuudistus Kunta- ja
palvelurakenneuudistuksesta on odotettu vuosisadan uudistusta.
Päätöksenteosta on ennustettu kuitenkin hankalaa kädenvääntöä
hallituspuolueiden kesken. Seuraavilla sivuilla kerrotaan hankkeen
taustoista, toiveista ja varoituksen sanoistakin. Kentältä mallia
näyttää Mäntän terveydenhuoltoalue. Muutos ei sielläkään tapahtunut
kivutta. |
|
Nro 4.
Sisällysluettelo
Teema
Alkoholi ja Suomi
Alkoholi vahingoittaa ja tappaa Suomessa yhä enemmän ihmisiä.
Hallitus yrittää nyt suitsia viinan himoa erilaisilla kielloilla,
joiden yhteisvaikutuksen uskotaan vaikuttavan ainakin jotakin.
Alkoholin kulutuksen jatkuva nousu ei ole eurooppalainen vaan
pikemminkin suomalainen trendi. Esimerkiksi italialaiset ovat 30
vuodessa vähentäneet alkoholin käyttöä rajusti.Kieltojakin
omaksutaan maailmalla: Yhdysvalloissa alle 21-vuotias ei saa ostaa
alkoholia. |
|
Nro 5.
Sisällysluettelo
Teema
Lapset ja liikunta
Lasten ruokavalio ei ole seurannut liikunnan muutoksia. Ohjattu
liikkuminen esimerkiksi urheiluseuroissa on yleistynyt, mutta
lasten pihaleikit ovat vähentyneet. Päiväkodeissa lasten liikuntaa
voidaan rajoittaa huonolla suunnittelulla.
Helsinkiläinen päiväkoti Myrskyluoto on esimerkki päiväkodista,
jossa opitaan liikkeessä ja jossa lapsia kannustetaan liikkumaan.
Keravalla puolestaan yritetään innostaa urheiluseuroihin
kuulumattomia lapsia ja nuoria liikkumaan. |
|
Nro 6.
Sisällysluettelo
Teema
Apua välineistä
Apuvälineiden tarpeen kasvulle ei loppua näy. Väestö ikääntyy ja
samalla maailma teknistyy entisestään. Entistä useammalle
huonokuntoiselle yritetään järjestää mahdollisuus asua kotona .
Seuraavilla sivuilla kerrotaan tulevaisuuden näkymistä,
apuvälineiden käyttäjien kokemuksista ja esitellään erilaisia
apuvälineitä. Myös keksijä kertoo työstään. |
|
Nro 7.
Sisällysluettelo
Teema
Hurjat nuoret miehet
Nuorten miesten hurjuutta ei pidä kauhistella liiaksi, sillä
pojat ovat poikia ja hurjuus kuuluu nuoruuteen.
Pieni osa pojista ajautuu kuitenkin raiteille, jotka vievät
väärään suuntaan: koulutuksesta putoaa enemmän poikia kuin tyttöjä.
Myös tapaturmat ja väkivalta uhkaavat poikia selvästi enemmän kuin
tyttöjä. Seuraavilla sivuilla asiantuntijat pohtivat poikien elämän
erityispiirteitä. Esittelemme myös keinoja, joilla nuorten miesten
syrjäytymistä yritetään estää. |
|
Nro 8.
Sisällysluettelo
Teema
Maahanmuuttajat käyttävät
vähän sosiaali- ja terveyspalveluja
Seuraavilla sivuilla maahanmuuttajat ja sosiaali- ja terveysalan
työntekijät kertovat kulttuurieroista ja niiden ylittämisestä.Vain
nuoret naiset ovat poikkeus. He synnyttävät useammin kuin
suomalaiset ikätoverinsa. Turun yliopistollisessa keskussairaalassa
onkin räätälöity palveluja juuri
heille. |
Sivun
alkuun |
Tulosta |
Julkaistu 10.3.2006, Päivitetty
8.3.2007
|
|