Kukka tukkaan ja lavalle
Seitsemän Carmenia istuu ja tanssii flamencoa. Kädet tanssivat, vartalot tanssivat. Peili toistaa heidän liikkeensä ja heidän pukujensa loiston. Esitystä hiotaan vielä, mutta aikaa on. Yleisö näkee tanssin kesäkuussa Tallinnassa. Sen nimi on Noin Kahdeksan Carmenia.
KARI RAIVIO
Seitsemän silmäparia seuraa opettajan käsiä ja vartaloa. Seitsemän naista toistaa opettajan liikkeitä. Kahdeksas Carmen on poissa tästä harjoituksesta.
- Ja alusta: i paa pa pa pam!
Flamencotaiteilija Hannele Tuomipuu näyttää koreografian ensimmäisen liikesarjan. He tekevät sen yhdessä. Näin tanssi etenee osa osalta ensin ilman musiikkia, sitten musiikin kanssa. Liike liittyy liikkeeseen, isku iskuun ja näin syntyy tanssi.
Yhä uudestaan: i paa pa pa pam! Peilisali täyttyy heidän taputuksistaan.
Carmenit harjoittelevat, samana toistuva rytmikuvio sytyttää liikkeen. Tanssi on pään asennossa, katseessa, ryhdissä, käden linjassa. Flamenco on hengittämistä, tasapainoa, notkeutta ja voimaa. Flamencoa voi tanssia vaikka silmillään: tässä ja nyt, vaikka istuen.
Istumaflamencoa ilmentävät pehmeät vartalon liikkeet ja sulokas käsien lento. Kädet taputtavat rytmikuviot, mutta aivan ilman koputuksia tämäkään tanssi ei kulje: mukaan tulevat keppi ja kyynärsauva. Pyörätuolit auttavat käännöksissä ja pirueteissa.
Nämä naiset ovat jo tottuneita esiintyjiä. Heidät on nähty Faces Festivaaleilla ja erilaisissa juhlatilaisuuksissa ja -seminaareissa, messuilla, kulttuuripäivillä ja syntymäpäivillä. He ovat motivoituneita ja innostuneita: viime vuonna heillä oli 46 harjoitusta, kuusi vähemmän kuin viikkoja vuodessa!
Ryhmän toiminta juontaa 1990-luvun lopulle. Viisi vuotta sitten Hannele Tuomipuu alkoi ohjata ryhmää, joka otti nimekseen Hecho A Mano eli käsintehty. Ja käsin tehdään melkein kaikki - itse suunnitelluista esiintymispuvuista alkaen.
Sisältöä ja ilmaisua hiotaan yhä uudelleen. Mukaan tuodaan uusia ideoita niin, että kun Carmenit esiintyvät kesäkuussa Invalidiliiton kulttuuripäivillä Tallinnassa, esitys ei ole enää sama kuin ensiesitys viime vuoden Helsinki-päivänä Rautatientorilla.
Tämä ryhmä on Aivan Flamenco!
Hecho A Mano -ryhmässä
on hyvä meininki
Kyky kohdata uusia haasteita ja kyky nauraa myös itselle kantaa Hecho A Manon tanssijoita eteenpäin. He korostavat ryhmän rohkaisevaa merkitystä myös naiseuteen liittyvien kysymysten käsittelyssä.
Synnöve Lehtonen on ollut mukana alusta asti. Hän sanoo, että flamenco tuo lisämausteita elämään.
- Se on vastapaino muuhun arjen pyöritykseen. Siinä voi kokeilla omia rajojaan ja kokea onnistumisen hetkiä.
Hecho A Mano -ryhmässä on hyvä henki. Synnöve Lehtonen sanoo, että tuttujen kanssa on helppo olla oma itsensä, ja harjoituksissa käyminen palkitsee. Tanssin jälkeen on hyvä olo.
- Lapset ovat mukana juonessa, yrittävät tehdä perässä, kun harjoittelen kotona, hän naurahtaa.
Rea Konttinen näki alkuperäisen "jengin" esityksen, joka houkutteli hänen ystävänsä ryhmään. Reakin kiinnostui flamencosta ja seurasi ystävänsä esimerkkiä, olihan hän jo "penskana" tanssinut balettia.
- Flamenco on enemmän kuin tekniikkaa ja tunnetta. Se on "täpäkkää".
Rea Konttinen pelaa pyörätuolikoripalloa, joten flamenco antaa "ihanaa tasapainoa" tuolle miehiselle lajille.
- Flamencossa – ja itsenäisten naisten joukossa saa olla erilainen. Rytmi puree minuun, sanoo tämä rumpujen soitosta haaveillut nainen, joka nykyään soittaa kastanjetteja.
Hurjaa mutta mieluisaa rääkkiä
Birgitta Starast joutui kolme vuotta sitten autokolariin. Silloin katkesi 15 vuotta kestänyt kilpatanssijan ura. Hän on harrastanut nelivuotiaasta erilaisia tanssilajeja, balettia, karnevaalisambaa, seuratansseja ja argentiinalaista tangoa.
- Etsiessäni tietoa kaikesta siitä, mikä liittyy pyörätuolielämään törmäsin apuvälinemessuilla Reaan, joka kertoi tästä ryhmästä.
Nyt flamenco on hänen pääasiallisin liikuntamuotonsa. Se on tärkeä harrastus, joka tarjoaa tärkeän vertaisryhmän, jossa keskustellaan aroistakin asioista.
Birgitta Starast soittaa ryhmässä myös kastanjetteja. Rytmitys on tärkeää kastanjettien soittamisessa, joten aiemmasta tanssihistoriasta on ollut hyötyä.
Kun Ranja Alanko tuli ryhmään, hän huomasi, että harjoittelu on "hurjaa rääkkiä", joka panee lopettamaan "kerta heitolla", jos ei syty istumaflamencoon. Hän innostui ja oli jo kuukauden kuluttua mukana keikalla. Nyrkkeily sai väistyä sivummalle, koska yhtä aktiivista ryhmää ei siitä lajista löytynyt.
- Flamenco on mieletön itseilmaisun keino, osa elämää, energiaa ja tunnetiloja. Flamenco on hyvä tapa kuvata naisena, etenkin vammaisena naisena olemista. Tässä ryhmässä voi jakaa naiseuteen liittyvät ilot ja surut.
Ranja Alanko kertoo, ettei hän aikanaan voinut kuvitellakaan esiintyvänsä yleisölle. Mutta sekin on osa flamencoa. Ja kun tämän kynnyksen ylittää, hauskanpidosta tulee yksi elementti tanssiin.
Minna Jussila on aina ollut kiinnostunut tanssista, koska se on hauskaa ja samalla saa ikään kuin huomaamattaan liikuntaa. Hän harrastaa flamencon lisäksi pyörätuolitanssia.
- Flamenco on toisenlaista kuin vapaamuotoinen tanssi. Siinä sinnikkäästi, jopa pitkäpiimäisesti harjoitellaan liikesarjoja, kunnes tanssi on valmis. Minulle tanssi on tapa ilmaista itseäni.
Flamencoharjoitukset ovat näkyneet kunnon kohoamisena. Niska-hartianseutu pysyy kunnossa ja pyörätuolitanssiinkin tulee lisää kestävyyttä.
- Tanssi on hyvää virkistysliikuntaa, sanoo Minna Jussila, joka mielellään käy lavatansseissa. Hän tokaisee, että aina löytyy myös tanssittajia, kunhan ensin raivaa itselleen tien.
Stressaavaa, mutta mukavaa
Kun Pirjo Lehtovaara-Limnell jäi työkyvyttömyyseläkkeelle, hän etsi itselleen sopivaa harrastusta. Kuntoutuspaikan seinältä hän huomasi ilmoituksen istumaflamencosta, ja tässä sitä ollaan:
- Kun ihminen tulee riittävän vanhaksi, hän ei osaa enää hävetä. En pidä itseäni kovin tanssillisena, eikä flamenco ole helppoa, mutta kiinnostavaa tämä on. Ilmaisukin toivottavasti kehittyy harjoitellessa. Tässä ryhmässä tehdään jokaiselle oma juttu ja siitä tehdään sitten kokonaisuus.
Pirjo Lehtovaara-Limnell korostaa, ettei kenenkään täydy olla täydellinen. Hän ei ole ujo, mutta yleisön edessä oleminen tuntuu sekä stressaavalta että mukavalta.
- Kukka tukkaan ja lavalle, ihmisen on hyvä uskaltaa pistää itsensä likoon! Palkitsevaa on yhdessä onnistuminen.
Ryhmän manageri Varpu Kamppinen tiivistää flamencon siunaukset seuraavasti:
- Se antaa hyvän ryhmän ja fyysisyyttä. Sen voimaannuttava elementti on oman kehon uudelleen löytäminen.
Varpu Kamppinen sanoo, että vammaisella naisella pää on irrotettu ruumiista tekemällä kehosta objekti, katseiden ja tutkimusten kohde. Tanssin ja ruumiillisuuden kautta oman pään ja oman kehon yhteys syntyy uudelleen.
- Flamenco liittyy oman naiseuden löytämiseen. Me pynttäydytään ja tälläydytään ja se on ihan hauskaa.
Ryhmä ottaa uusia jäseniä taas syksyllä. Yhteydenotot: rea.konttinen(@)welho.com
Sivun alkuun