Pääkirjoitus

Huostaanotoille seis

Joka vuosi sijoitetaan lapsia kodin ulkopuolelle enemmän kuin edellisenä. Jo yli prosentti lapsista asuu joko laitoksessa tai vieraassa perheessä, joissakin kunnissa jopa 2–3 prosenttia. Onko tässä enää mitään järkeä?

Vantaan kaupunki on päättänyt, että ei ole. Ei ole järkeä maksaa 100 000 euroa vuodessa yhden lapsen sijaishuollosta, kun samalla rahalla voidaan pelastaa monta lasta sijoituksilta puuttumalla ajoissa perheiden ongelmiin. Huostaanotto on myös lapselle ja perheelle järkytys.

Vantaalainen Kuuselan perhekuntoutuskeskus on oiva esimerkki toimintatavasta, jolla voidaan ehkäistä huostaanottoja. Kuntoutuskeskuksessa hoidetaan koko perhettä kuukausia ja pystytään näin muuttamaan vääriä käyttäytymistapoja, joita perheeseen on pesiytynyt.

Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt panostaa ennaltaehkäisyyn niin paljon, että sijoitukset ja huostaanotot saadaan vähenemään. Niin pitäisi tehdä muissakin kunnissa – se olisi viisaampaa ja inhimillisempää.

Lastensuojelussa on kehitetty Kuuselan ohella monia muitakin hyviä ennalta ehkäiseviä menetelmiä, kuten läheisneuvonpito, vauvaperhetyö ja perheen kotona tapahtuva perhetyö. Myös neuvoloissa, päivähoidossa ja kouluissa on kehitetty varhaista puuttumista ja vaikeiden asioiden puheeksi ottamista. Uusi lastensuojelulaki tuo kunnille uusia velvoitteita.

Ongelma on se, että ennalta ehkäiseviä menetelmiä käytetään vaihtelevasti. Esimerkiksi läheisneuvonpito on vielä melko harvinaista. Kuuselan tapaisia perhekuntoutuskeskuksia lienee vasta kolmessa kunnassa. Myös resurssit vaihtelevat: on pieniä kuntia, joissa ei ole yhtään lastensuojelun tuntijaa, ja on kuntia, joissa apua ei pystytä tarjoamaan, vaikka avun tarve olisi pystytty toteamaankin.

Sitten on kuntia, jotka eivät juuri avohuoltoa harrasta, vaan perinteisiinsä nojaten sijoittavat lapsia laitoksiin – eivät edes perheisiin. Olisi kiinnostava tietää, miksi taas Ahvenanmaa, Vaasan rannikkoseutu ja muukin Pohjanmaa selviävät vähillä lastensuojelutoimilla. Auttaako hyvä sosiaalinen pääoma yhteisöjä hoitamaan ongelmat niin, ettei viranomaisten tarvitse sitä tehdä? Ehkä ongelmia ei edes synny siinä määrin kuin muualla. Muista tilastoista tiedämme, että ruotsinkielisillä alueilla ihmiset voivat tavallista paremmin tulotasosta riippumatta.

Osa suurista alueellisista eroista voi selittyä avohuollon tilastoinnin puutteilla. Stakesissa

vasta tehdään yhtenäisiä asiakkuusmäärityksiä. Vielä nyt asioita saatetaan kirjata eri kunnissa eri tavoin.

Lastensuojeluun liittyy myös uskomuksia, koska tutkimustietoa puuttuu. Emme esimerkiksi tiedä, kuinka paljon päihteet lopulta selittävät lastensuojelutarvetta. Alustavien tutkimustulosten mukaan niiden edelle menevät vanhempien jaksamattomuus ja riittämättömyys. On myös mielenterveysongelmia ja avuttomuutta.

Jos tiedettäisiin, mitä asioita näiden takana on, myös oikeita keinoja olisi helpompi löytää.

RIITTA VIIALAINEN

Päätoimittaja