Vanhukset haluavat olla aktiivisia
Ikäihminen toivoo, että vanhustenkeskuksessa saa liikkua, ulkoilla ja osallistua. Yhdessäolo on tärkeää, mutta omaa rauhaakin pitää olla.
ELISA MÄKINEN, SIRPA AHOLA, MARIA KRUUS-NIEMELÄ, TEIJA LEMINEN, ANNE TALVENHEIMO-PESU, IRMA VERHE ja IRA VERMA
Vanhustenkeskuksessa asuvat tai asioivat ikäihmiset toivovat sopivia apuvälineitä ja arvostavat ulkoilua, osallistumista ja yhdessäoloa. He haluavat itse valita toiminnan, johon ryhtyvät tai osallistuvat. Yhteisestä ruokailusta pidettiin, se rytmitti päivää.
Pääkaupunkiseudun kahdessa isossa vanhustenkeskuksessa selvitettiin iäkkäiden ihmisten näkemyksiä vanhustenkeskuksesta heitä haastattelemalla ja heidän kanssaan yhdessä toimien. Asiakkailta kysyttiin toiveita toimintakykyä tukevista seikoista vanhustenkeskuksen päivätoiminnassa, lyhytaikaisen hoidon yksikössä ja osastolla. Selvitys on osa Iku-hanketta, jossa tutkitaan ikäihmisten kuntoutumista tukevia hoito- ja toimintaympäristöjä.
Asiakkaat toivoivat päivätoiminnalta auttamista, kannustavaa ja innostavaa ilmapiiriä, keskustelukumppaneita sekä henkilökunnan arvostusta. Lyhytaikaisessa hoidossa asiakkaat toivoivat säilyttävänsä oman päivärytminsä. Tunne kodin hengestä oli tärkeä ja sitä loivat omat tavarat.
Osastolla pitää päästä liikkumaan. Liikkuminen tarkoitti ikäihmisille mitä tahansa liikkumista, vuoteessa asennon vaihtamisesta aina ulos pääsemiseen.
Mieli tekee luontoon
Asukkaat korostivat myös oman huoneen yksilöllisyyttä, kuten omia huonekaluja ja tavaroita, nimeä ovessa, mahdollisuutta avata ja sulkea huoneensa ovi itsenäisesti sekä omien vaatteiden käyttöä.
Ikäihmiset toivoivat, että henkilökunta haluaa auttaa. Luontoon pääseminen on tärkeää, etenkin kesäisin ja vuodenaikojen toivottiin näkyvän toiminnassa.
Fysioterapeuttiopiskelijat ohjasivat asiakkaita perusaskareissa ja arvioivat niistä suoriutumista. Hankalimpia olivat tehtävät, joissa seisten kurkotettiin tai katsottiin taaksepäin.
Sopiva apuväline oikeaan aikaan ja oikein käytettynä voi tukea iäkästä ihmistä päivittäisissä toiminnoissa ja helpottaa henkilökunnan työtä. Esimerkiksi koekäytössä olleet istuintyynyt tukivat hyvää istuma-asentoa ja omatoimista ruokailua. Lyhytaikaiseen hoitoon tulevan asiakkaan apuvälineet olivat usein jääneet kotiin eikä osastolla ollut korvaavia apuvälineitä, joten avuttomuudentunne kasvoi.
Oma huone
tuo yksityisyyden
Asukkaat haluavat olla muiden seurassa ja ”katsella, kun muut menee edestakaisin ja miettiä, mitä ne ajattelee”. Oleskeluhuonetta kehuttiin valoisaksi ja viihtyisäksi ja yhteistiloja pidettiin rauhallisina suuresta asukasmäärästä huolimatta.
Dementiaoireiset häiriintyvät liiallisesta hälystä. Oikeanlainen akustiikka voi kuitenkin lisätä asukkaiden viihtyvyyttä, varsinkin ruokailutilanteissa.
Asukkaat eivät pystyneet lukemaan omissa huoneissaan riittämättömän tai vääränlaisen valaistuksen takia. Valaistuksen tuleekin olla riittävän voimakas ja häikäisemätön. Kirkasvalohoidolla on parannettu Alzheimerin tautia sairastavien vuorokausirytmiä ja unen laatua. Muunnettavalla valaistuksella vahvistetaan päivä- ja yörytmiä ja luodaan tilanteeseen sopiva valaistus.
Jokaisella asukkaalla on oltava riittävän tilava oma huone. Se voi olla joko yhden- tai kahdenhengen huone, joka jaetaan kalusteilla tai kevyillä väliseinillä. Verhot tai seinäkkeet eivät takaa yksityisyyden suojaa.
Haastatellut olivat tyytyväisiä huoneisiinsa, koska osastolla olo koettiin väliaikaiseksi. Viihtyvyydelle ei asetettu suuria vaatimuksia, huoneita ei koettu omiksi ja asukkaat kertoivat kaikkien huoneiden muistuttavan toisiaan.
Huoneissa oli vain vähän henkilökohtaisia esineitä eivätkä asukkaat kaivanneet niitä, koska olivat ”vain käymässä” tai joutuneet paikkaan sairauden pakottamina. Henkilökohtaiset huonekalut ja tavarat lisäävät kuitenkin viihtyvyyttä ja henkilökunta tuntee työskentelevänsä asukkaan kotona, mikä vaikuttaa heidän toimintatapoihinsa.
Tilojen tulisi
helpottaa liikkumista
Käytävien oleskelu- ja toimintanurkkaukset eivät saa haitata liikkumista. Käytävillä tulisi olla molemmin puolin käsijohteet ja levähdyspaikkoja. Lattioiden tulee olla tasaisia, kynnyksettömiä ja märkänäkin luistamattomia.
Visuaaliset ja moniaistiset virikkeet auttavat asukkaita hahmottamaan ympäristöä. Opasteet helpottavat kulkemista, äänet ja tuoksut kertovat ruokailuhetkestä, tekstiilit juhlapyhistä.
Värivalinnat ja kontrastit helpottavat havaitsemista, mutta voimakkaat kontrastit ja heijastumat lattioissa voivat näyttää aukoilta tai vesilammikoilta. Ovien, vetimien ja painikkeiden on sovelluttava iäkkäälle.
Vanhustenkeskusten rakennukset ovat peräisin 1950- ja 1970-luvuilta eivätkä vastaa enää toiminnan vaatimuksia. Tilat ovat ahtaita, esimerkiksi vessa on ahdas kahta avustajaa tarvitsevalle. Tilojen yhdistäminen peruskorjauksen yhteydessä voisi lisätä asuinhuoneiden ja yhteistilojen väljyyttä.
Esteettömästi pihalle
Mielekäs tekeminen päivisin vähentää levottomuutta öisin. Vaatehuollon ja keittiön avarat tilat sekä helppokäyttöiset kodinkoneet lisäävät aktiivisuutta, samoin avoimet liikuntatilat ja -nurkkaukset.
Vanhainkodin ympärillä oli laaja piha-alue, mutta kulku sinne oli hankala eikä pihaa ollut aidattu. Osastolta pitäisi päästä helposti turvalliseen pihaan, jotta osa asukkaista voisi ulkoilla omatoimisesti. Asuinhuoneistakin olisi hyvä nähdä ulos.
Kävelyreiteillä ei saisi olla eksymisvaaraa. Ulkotilojen istuinryhmät ja liikuntapisteet ilahduttavat ikäihmisiä, talvella voidaan käyttää vaikkapa lasitettuja parvekkeita.
Kirjoittajista Verhe ja Verma työskentelevät Soterassa, muut Stadiassa.
Näin tutkittiin
Iäkkäiden ihmisten näkemyksiä kerättiin Stadian sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden ja opettajien työnä pääkaupunkiseudun kahdessa isossa vanhustenkeskuksessa. Kaikkiaan haastateltiin 37 asiakasta.
Lisäksi Soteran tutkijat havainnoivat asukkaiden toimintaa ja tilojen käyttöä. Neljä asukasta esitteli osastoa ja heille merkityksellisiä paikkoja omin sanoin. Asukkaille esitettiin kysymyksiä, jotka pohjautuivat Soterassa laadittuun tilojen viihtyvyyttä ja käytettävyyttä mittaavaan kyselylomakkeeseen. Haastatellut olivat osaston nuorimpia ja uusimpia asukkaita.
Iäkkäiden ihmisten toimintakykyyn
liittyvää kirjallisuutta
Heimonen,S. Voutilainen , P., toim. (2004): Dementoituvan ihmisen kuntoutuksen lupaus. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi.
Karjalainen, E. (1999): Palvelutalossa asuvien vanhusten toimintakyky. Tutkimus palveluasunnoissa asuvien fyysisen, kognitiivisen ja psyykkisen toimintakyvyn muutoksista. Väitöskirja. Kansaterveystieteen ja yleislääketieteen laitos. Oulu: Oulun yliopisto.
Peace, S., Holland, C. Kellaher,L. (2006): Environment and Identity in Later Life. Berkshire: Open University Press
Utton, D. (2007): Designing homes for people with dementia. The Journal of dementia care. London: Hawker Publications
Voutilainen, P., toim. (2007): Laatua laatusuosituksella? Ikäihmisten hoitoa ja palveluja koskevan laatusuosituksen seuranta ja arviointi. Stakesin raportteja 2/2007. Helsinki: Stakes
Ikäihmisen ympäristöön
liittyvää kirjallisuutta
Cohen, U. Weisman, G. (1991):Holding on to Home. The Johns Hopkins University Press. S.192. ISBN-13: 978-0801840692
Kotilainen, H; Virkola, C; Eloniemi-Sulkava, U. Topo, P.(2003): Dementiakoti – koti hyvää elämää varten. Suomen dementiahoitoyhdistys.
Lehmuspuisto, V. Åkerblom, S. (2007): Iäkkäiden ihmisten liikuntapaikkojen suunnittelu. Arki- ja terveysliikunnan tilat palvelu- ja hoiva-asumisympäristössä. Rakennustieto Oy. Opetusministeriö, Liikuntapaikkajulkaisu 94. ISBN 978-951-682-853-7
Regnier V. (2002): Design for assisted living – guidelines for housing the physically and mentally frail. J. Wiley Sons, USA. ISBN 0-471-35182-2
Sievänen, L., Sievänen, M., Välikangas, K. Eloniemi-Sulkava, U. (2007): Opas ikääntyneen muistioireisen kodin muutostöihin. Ympäristöministeriö. ISBN 978-952-11-2651-2.
Sivun alkuun