Iisalmen selviämisasema
Iisalmen selviämisasema kannustaa
ryyppyputken katkaisuun
Iisalmi ehti ensimmäisenä Suomessa luoda yhtenäisen hoitoputken humaltuneille: ensin alakerran selviämisasemalle, sitten yläkerran mielenterveys- ja päihdeosastolle katkaisuhoitoon ja sitä tietä pidempään päihdekuntoutukseen.
Ambulanssi kaartaa marraskuisena maanantaina Iisalmen selviämisaseman ruskean
oven eteen. Autosta astelee Kassu, keski-ikäinen iisalmelaismies, hiukkasen
horjuen.
Kassu kuuluu siihen kolmannekseen selviämisaseman kävijöistä, jotka tulevat
sinne oma- aloitteisesti. Toisen kolmanneksen tuo omainen ja loput poliisi ja
sairaankuljetus.
- Se on ollut meille yllätys, että omaisten tuomista peräti kaksi kolmesta
siirtyy katkaisuhoitoon, sanoo mielenterveys- ja päihdehuollon
kehittämishankkeen projektipäällikkö Tarja Rissanen Ylä-Savon terveydenhuollon
kuntayhtymästä.
Iisalmen selviämisasema sijaitsee Koljonvirran psykiatrisen sairaalan
alakerrassa. Yläkerrassa on mielenterveys- ja päihdeosasto. Selviämisasemalta on
siis suora putki ensin katkaisu- ja sitten muuhun päihdehoitoon. Paikka oli
avautuessaan huhtikuun alussa 2007 ensimmäinen Suomessa, nyt vastaavaa toimintaa
on ainakin Espoossa.
Selviämisasemalle voi tulla missä kunnossa tahansa. Asema toteuttaa sosiaali- ja
terveysministeriön uusia päihtyneiden hoito-ohjeita. Niiden mukaan päihtymys ei
saa estää ihmisen akuuttihoidon järjestämistä eikä hoidontarpeen arviointia.
Rissasen vetämässä hankkeessa on kehitetty selviämisasemaa ja mielenterveys- ja
päihdeosastoa matalan kynnyksen palvelupaikoiksi. Molempiin voivat kuntayhtymän
jäsen- ja sopimuskuntien asukkaat tulla ilman lähetteitä. Hanke kestää tämän
vuoden loppuun. Sitä rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö.
"Haluan putken poikki"
Selviämisasemalla tutkitaan muun muassa terveydentila, lääkitys ja
päihdehistoria. Tulijat ovat puhaltaneet alkometriin keskimäärin 2,6 promillen
lukemat. Kassu puhaltaa 2,8 promillea. Häneltä mitataan verenpaine.
- Pumppu ei läpätä liian paljon, hän keventää tunnelmaa.
- Olin täällä viimeksi lokakuun 1. päivänä enkä ole sen jälkeen selevää päivää
nähnyt. Nyt haluan tämän homman poikki, hän kertoo marraskuun lopulla.
Selviämisasemalla on patjamajoitus. Kassukin talutetaan patjalle
terveystarkastuksen jälkeen. Ruokaa ja juomaa saa, jos haluaa. Hoitajat
seuraavat selviäjien vointia joko käymällä heidän luonaan tai katsomalla
valvontakameroista.
Kassu pääsee Tarja Rissasen tilastoissa myös siihen kolmannekseen, joka tulee
selviämisasemalle useammin kuin yhden kerran.
Toiminta pitää
pullot poissa mielestä
Noin puolet selviämisasemalle tulleista haluaa katkaisuhoitoon. Katkaisu kestää
5-7 vuorokautta. Katkaisuhoidossa luotetaan siihen, että toiminta pitää
ajatukset poissa juomisesta. Tulokas voi osallistua keskusteluryhmiin,
rentoutusryhmiin, muihin toiminnallisiin tuokioihin sekä ulkoilla pari kertaa
päivässä.
- Arkielämä ja sosiaaliset taidot ovat näillä ihmisillä todella vajaat. Monelle
onkin uusi kokemus viettää aikaa selvin päin. Meillä sitä aikaa voi käyttää
vaikka puuron keiton opetteluun, Tarja Rissanen kertoo.
Osastonhoitaja Saara Heiskanen lisää, että osastolla potilaat jakavat toisilleen
vastuutehtäviä. Sellaisia voivat olla esimerkiksi lattian moppaaminen tai
tupakkahuoneen siivous. Monet jännittävät, miten he niistä selviytyvät. Ilo on
tietysti suuri, kun homma hoituu.
- Rohkeutta tulee yleensä muutamassa päivässä. Täällä on helpompi puhua
asioistaan, kun muut potilaat ovat samassa tilanteessa. Ihminen uskaltaa
tavallaan antautua omalle sairaudelleen ja saada vertaistukea.
Puuttuminen olisi
tehtävä varhemmin
Selviämisasemalle tulijoiden keski-ikä on ollut 47 vuotta. Pääosa on miehiä,
naisia on ollut tähän mennessä noin kuudennes kävijöistä.
- Näille asiakkaille on jo kehittynyt päihderiippuvuus. Heidän hoitamisensa on
hyvin haasteellista. Meidän olisikin kehiteltävä mallia, jolla voitaisiin
puuttua varhemmin päihteiden käyttöön, sanoo ylilääkäri Marja Kesti.
Katkaisuhoidon jälkeen toipumiseen vaikuttavat ne olot, joihin ihminen palaa.
Ne, jotka tulevat aina vain uudelleen selviämisasemalle ja katkaisuun,
altistuvat omassa ympäristössään ryyppäämään uudelleen.
Kestin mukaan Ylä-Savossa on tarkoitus kehittää koko päihdehuoltoa niin, että
jokaiselle löytyisi sopivaa jatkohoitoa tai kuntoutusta. Selviämisasema ja
mielenterveys- ja päihdeosasto ovatkin lääkäristä lippulaivoja, jotka ovat
helpottaneet päihdeongelmaisten hoitoon pääsyä.
Työ päihdeongelmaisten parissa vaatii työntekijöiltä paljon. Tarja Rissanen
kehuu yksiköiden hyvin koulutettua hoitohenkilöstöä ja hyvää "fiilistä".
- Monet halusivat tulla töihin selviämisasemalle, vaikka aluksi minulle
sanottiinkin, että "luuletko, että sinne saadaan henkilökuntaa", Rissanen
nauraa.
MIRJA KARLSSON
Mielenkiintoista työtä
Apulaisosastonhoitaja Paula Jormanainen pitää työtään vaihtelevana,
haasteellisena ja mielenkiintoisena, vaikka asiakkaiden humalatila onkin
otettava huomioon. Työ ei ole ollut ihan niin oksennuksen ja kusen hajuista
touhua kuin ennakkoon pelättiin.
Sairaanhoitaja Jari Hynysen mukaan selviämisasemalle tulevien humalainen
tajunnan taso on usein niin alhaalla, ettei keskustelusta tule mitään. On vain
odotettava, että ihminen selviää sen verran, että puhe jälleen luistaa.
- Meillä on potilaille tiukat säännöt: väkivaltaa tai uhkaavaa käytöstä ei
sallita. Jos hoitajat eivät pärjää potilaan kanssa, poliisi vie.
Vaikka asemalle tullaan yleensä humalassa, väkivaltaa henkilöstöä kohtaan ei ole
ollut. Kun moni tulee selviämisasemalle vapaaehtoisesti ja haluaa apua
päihdeongelmaansa, ei ole tarvetta paikkojen rikkomiseen.
Tulijan sosiaalisen tilanteen kartoitus on tärkeää, jos hän viipyy niin kauan,
että se ehditään tehdä.
- Jos ihminen ei pärjää meidän hoidollamme, hän voi pyrkiä jatkokuntoutukseen
tai saada kuntoutusta meidän päihde- ja mielenterveysosastollamme, Hynynen
sanoo.
Jokainen tulija saa kunnostaan huolimatta samanlaisen asiallisen ystävällisen
vastaanoton. Selviämisasema onkin ollut asiakkaiden mieleen. Heistä on ollut
hyvä, että asemalle voi tulla humalassa. "Kohtelette ihmisiksi" -kommentit ovat
parasta palautetta, mitä hoitajat voivat saada.
Hynysen mukaan asiakkaiden kannattaakin olla kunnolla, sillä mitä se hyödyttää
tulla Iisalmen selviämisasemalle "jostakin Sonkajärven periferiasta (vähintään
50 kilometrin päästä) ja tättäröidä siellä niin, että joutuu pihalle". (MK)
Ongelmista voi puhua avoimesti
Sosiaalityöntekijä Seppo Niskanen selvittelee potilaiden kanssa heidän
kriisejään. Usein ne liittyvät joko perheeseen tai työpaikalta poissaoloihin
juomisen takia.
- Potilaalla itsellään on ratkaisun avaimet. Keskustelemme ryhmissä paljon
päihteistä.
Niskanen puhuu muutoksen pyörästä. Se tarkoittaa, että raittius voi alkaa ja
loppua monessa vaiheessa. Vertaistuki on tärkeää joka käänteessä.
- Osasto on monelle ensimmäinen paikka, jossa voi avoimesti puhua
päihdeongelmista. Käymme läpi keinoja, joita jokainen voi soveltaa elämässään,
hän sanoo.
Hän ottaa esimerkiksi juomaan retkahtamisen. Ryhmissä pohditaan, miten henkilö
alkaa valmistella ryyppäämistä ja miten tällaisen ajatusprosessin voi pysäyttää.
Potilaalle voidaan luoda vaikkapa hätäapulista: kännykkään naputellaan yhden
raittiin kaverin nimi, jolle voi soittaa, kun viinan himo iskee.
- Päihdepotilaat ovat inhimillisiä ja innostavia. He tunnistavat aidosti
ongelmansa ja heikkoutensa. Mietimme yhdessä, mikä heitä voisi auttaa, Niskanen
kiittelee potilaitaan.
Potilaat myös muistavat, jos heitä kohdellaan samalla tavalla kuin muitakin.
Terveyskeskuksessa päihdeongelmainen leimataan helposti "hemmetin riesaksi",
joka vie paikan muilta. Niskanen ihmettelee, miksei esimerkiksi liian lihavista
ihmisistä puhuta, että he vievät jonkun toisen paikan. (MK)
"Tänne voi tulla
jo ennen kuin on ottanut viinaa"
Nelikymppinen Vesa Koponen on toista kertaa mielenterveys- ja päihdeosastolla.
Ensin hän toipui viinasta. Sitten vähennettiin psyykenlääkkeitä.
- Olen pystynyt miettimään asioita. Kirjoitan niitä paperille ja rakennan
elämänkaareni sellaiseksi, etten mieti huonoja asioita.
Vesa Koponen aloitti viinan kanssa läträämisen 18-vuotiaana viikonloppuisin. Hän
meni töihin jo 15-vuotiaana ja suoritti lihakauppamestarin tutkinnon työn
ohella. Sitten iskivät sairaudet: selkä reistaili ja psyyken sairaus puhkesi.
Etelä-Suomeen vuonna 1990 lähtenyt Koponen muutti takaisin Iisalmeen, kun hänen
isänsä halvaantui 2001. Hänestä tuli isän omaishoitaja 2,5 vuodeksi.
- Se valvominen kesti 24 tuntia vuorokaudessa. Kun omaishoito loppui, aloin
ryypätä. Se oli sellaista puolipäiväistä tuurijuopottelua sen mukaan, miten
rahat sallivat.
Koponen kehuu kuntoaan hyväksi. Entiseen ei ole paluuta. Ryyppykausi tuntuu näin
jälkikäteen hukkaan heitetyltä ajalta. Ryyppyseurasta pitäisikin pysyä erossa,
jos aikoo jatkaa uutta elämää.
- Palaan hyvillä mielin kotiin. Olemme hoitaneet Sepon (sosiaalityöntekijän)
kanssa työvoimatoimisto- ja muut asiat kuntoon.
Koponen kiittelee päihde- ja mielenterveysosastoa, kun siellä on tekemistä ja
kavereita tukea antamassa. Telkkarin alla on hyvä keskustella kohtalotovereiden
kanssa ja miettiä syntyjä syviä.
- Osasto on hyvä, kun tänne voi tulla jo ennen kuin on ottanut viinaa, hän
sanoo. (MK)
Sivun alkuun