Pääkirjoitus
Pysyvään kehittämiseen
Sosiaali- ja terveysministeriön Kaste-ohjelmassa on kehittämisestä tärkeä linjaus: tavoitteena on päästä eroon tempoilevasta hankekehittämisestä ja saada kuntiin pysyvä, riittävästi resurssoitu kehittämisrakenne. Hankkeita ei hylätä, mutta niihin yritetään saada johdonmukaisuutta.
Ohjelmassa on myös toinen tärkeä linjaus: kehittämisen eri tasot, valtakunnallinen, alueellinen ja paikallinen, yritetään saada tiiviimpään yhteistyöhön siten, että tieto kulkee molempiin suuntiin ja paikallisella työllä on kunnon tuki ylemmistä tasoista.
Tähän asti kehittämistyöstä on puuttunut systemaattisuus. Paljon rahaa on pantu sinne tänne usein ilman muita pysyviä tuloksia kuin se, että henkilöstö on alkanut vihata sanaa kehittäminen. Vika on ollut usein myös siinä, että palveluja on yritetty kehittää ylhäältä päin ja sivusta. Jos henkilöstö ei itse ole oman työnsä kehittämisessä mukana eikä näe tarvetta muutoksiin, muutoksia ei tule.
Ministeriön vuosi sitten julkaiseman sosiaalialan kehittämistä koskevan arviointiraportin mukaan kuntien tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat toiset kunnat, sitten alueelliset osaamiskeskukset ja läänit. Alueelliset osaamiskeskukset ovat kuitenkin heikosti resurssoituja eikä niitä edes ole ollut kuin vasta tällä vuosituhannella.
Raportin mukaan yhteistyö alueellisten sosiaalialan osaamiskeskusten ja valtakunnallisen kehittämisyksikön Stakesin välillä on ollut lähinnä satunnaista. Eipä ihme, jos eivät valtakunnallinen ja paikallinen kehittäminen juuri kohtaa. Ennen osaamiskeskuksia ja Stakesin viime vuosina perustamia alueyksiköitä yhteyksien on täytynyt olla vielä nykyistäkin heikompia.
Viime vuonna ministeriöltä ilmestyi toinenkin kiinnostava selvitys. Jaakko Virkkusen, Yrjö Engeströmin ja Reijo Miettisen puheenvuorossa ehdotetaan ylhäältä alas suunnatun organisaatiolähtöisen kehittämisen tilalle kansalaisten tarpeista lähtevää hallintorajat ylittävää konseptikehittämistä.
Pitäisi siis kyetä katsomaan, mitä kansalaiset tarvitsevat, mikä on järkevää ja minkälaiset keinot toteuttaisivat tavoitteita parhaiten. Nykyistä kehittämistä leimaa liikaa se, että yritetään tehdä vanhoista keinoista tehokkaampia. Ne voivat kuitenkin olla jo aikansa eläneitä. Hyvä esimerkki kokonaan uudesta toimintatavasta on nettineuvonta.
Koska olot eri puolilla maata poikkeavat toisistaan, tarvitaan valtakunnallisen strategian toteuttamiseksi eri kunnissa ja alueilla erilaisia toimintakonsepteja ja rakenteita. Ne eivät tule itsestään vaan niiden luomista on tuettava vahvalla tutkimus- ja kehittämispanoksella, kolmikko huomauttaa.
Yhteistä ohjelmalle ja selvityksille on se, että painopistettä halutaan siirtää paikalliseen, jatkuvaan kehittämiseen, jota alueellisen ja valtakunnallisen tutkimuksen ja kehittämisen pitäisi vahvasti tukea. Kaste-ohjelmakaan ei ole syntynyt kuulematta ensin alueellisia ja paikallisia toimijoita.
Muutos voi onnistuakin, koska juuri nyt uudistetaan kaikkia kehittämistyön tasoja: paikallista, alueellista ja valtakunnallista.
RIITTA VIIALAINEN
Dialogin päätoimittaja
Sivun alkuun