Päihdeasiakkaat
entistä vanhempia
Yhä useampi sosiaali- ja terveyspalvelujen päihdeasiakas on yli 50-vuotias. Entistä useammalla on myös mielenterveysongelmia.
YRJÖ NUORVALA, PETRI HUHTANEN, RAIJA AHTOLA ja LEENA METSO
Keski-ikäinen 40–59-vuotias mies on tyypillinen sosiaali- ja terveyspalvelujen päihdeasiakas.
Viimesyksyisen päihdetapauslaskennan mukaan yli 50-vuotiaiden asiakkaiden osuus kasvoi lähes 1500 asiakkaalla.
Muutos oli päinvastainen kuin neljä vuotta sitten, jolloin edellinen päihdetapauslaskenta tehtiin. Tuolloin nuorten osuus kasvoi ja asiakkaiden keski-ikä nuoreni edellisen laskennan 46 ikävuodesta 44 ikävuoteen. Viime syksynä keski-ikä nousi 47 vuoteen eli ohitti hieman sen, missä se oli 1990-luvun lopulla.
Naiset asioivat sosiaali- ja terveyspalveluissa yhä useammin päihteiden takia. Kun päihdeasiakkaista vielä 20 vuotta sitten naisia oli vain 16 prosenttia, oli heitä viime syksyn laskennassa jo 28 prosenttia.
Asiakkaiden huono-osaisuus näkyy monin tavoin. Useimmat, neljä viidestä, ovat perheettömiä. Suuria muutoksia ei ole tapahtunut, mutta asunto-olot ovat sentään hieman kohentuneet. Asuntolassa asui seitsemän prosenttia aiemman yhdeksän prosentin sijasta. Täysin vailla asuntoa oli silti edelleen kahdeksan prosenttia.
Toimihenkilöitä on päihdeasiakkaista aina ollut vähän, viime vuonna heitä oli kolme prosenttia. Joka kolmas asiakas oli työtön, töissä oli vain joka kahdeksas. Eläkkeellä oli entistä useampi, 42 prosenttia.
Mielenterveysongelmat
hyvin yleisiä
Mielenterveyshäiriöistä kysyttiin ensimmäistä kertaa edellisessä päihdetapauslaskennassa 2003. Tuolloin selvisi, että 37 prosentilla oli joku mielenterveydenhäiriö, naisista lähes joka toisella ja miehistäkin joka kolmannella.
Nyt mielenterveyshäiriöitä oli jo joka toisella: naisista vähän useammalla, miehistä hiukan harvemmalla. Tällä kertaa kysyttiin myös mielenterveysongelman laadusta. Kävi ilmi, että masennus oli yleisintä: vajaa kolmannes kärsi masennuksesta ja neljännes jostain muusta. Seitsemän prosenttia oli sellaisia, joilla oli sekä masennusta että muu mielenterveyshäiriö.
Viime syksynä kysyttiin myös sellaisista vammoista, joista on pitkäaikaista haittaa. Näkövammoja oli neljällä, kuulovammoja kahdella ja liikuntavammoja 11 prosentilla.
Väkivaltaisia asiakkaita oli vähän. Vain joka sadas käyttäytyi laskentavuorokauden aikana väkivaltaisesti tai uhkaavasti. Heistä joka kahdeksas oli tehnyt niin joskus ennenkin samassa paikassa.
Huumeita, lääkkeitä ja korvikealkoholia käyttäviä asiakkaita tavattiin viime syksyn laskennassa aiempaa vähemmän. Sen sijaan pääpäihdettämme eli alkoholia käytti entistä useampi. Sen voi tulkita yhdeksi vuoden 2004 alkoholin hinnan alennuksen seuraukseksi.
Rahapeliongelmia oli neljällä prosentilla, mutta vajaasta kolmanneksesta ei saatu asiasta tietoa.
Palvelurakenteessa
isoja muutoksia
Kun neljä vuotta sitten päihdeasiakas tavattiin yleisimmin asumispalveluissa tai ensisuojissa, nyt yleisin paikka oli A-klinikka tai vastaava.
Myös päiväkeskuksissa tavattiin päihdeasiakkaita entistä useammin. Se voi osin selittyä sillä, että päiväkeskuksia koskevat osoitetiedot olivat aiempaa kattavampia. Kiinnostavaa on, että myös kotipalvelussa päihteitä käyttäviä asiakkaita on aiempaa enemmän. Se kertonee siitä, että vanhusten päihdeongelmat yleistyvät ja ongelma pitää ottaa vakavasti.
Huumeiden käyttäjille on viime vuosina perustettu useita terveysneuvontapisteitä. Käyntejä niihin tehtiin 80 000 vuonna 2005. Viime vuonna niistä saatiin vastauksia niukasti, ehkä siksi, että asiakkaat käyvät niissä nimettöminä, eikä heistä kerätä systemaattisesti tietoja.
Kaikista päihde-ehtoisista käynneistä tehtiin viime syksyn laskentapäivänä terveyspalveluihin vajaa kolmannes. Osuus oli sama kuin neljä vuotta aiemmin. Avopalvelujen osuus kasvoi 62 prosenttiin edellisen laskennan 56 prosentista.
Päihdehuollon erityispalveluja käytti päihdeasiakkaista nyt 46 prosenttia, kun edellisellä kerralla osuus oli hieman suurempi, 48 prosenttia.
Stakesin organisoimia päihdetapauslaskentoja on tehty vuodesta 1987. Joka neljäs vuosi maan kaikille sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköille lähetetään kysely, jossa pyydetään tietoja kaikista päihde-ehtoisista asioinneista lokakuun toisena tiistaina.
Päihde-ehtoisella asioinnilla tarkoitetaan käyntiä, jossa päihteet ovat joko suoraan tai epäsuorasti mukana.
Laskennoissa on seurattu eri palvelujen päihde-ehtoista käyttöä, asiakaskunnan rakennetta ja päihteitä, joita on käytetty. Tiedot perustuvat palveluyksiköiden työntekijöiden ilmoituksiin.
Tuorein laskentavuorokausi oli 9.10.2007. Päihdetapauksia kertyi tuolloin 12 045, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Vuonna 2003 määrä oli 10 946. Tietoihin pitää suhtautua varauksellisesti, sillä tuloksiin vaikuttavat työntekijöiden mahdollisuudet vastata ja osoitteistojen kattavuus.
Laskentojen ongelma on myös se, että ne eivät kerro niistä asiakkaista, jotka jäävät palveluja paitsi, vaikka niitä tarvitsisivat. Ei esimerkiksi tiedetä, kuinka moni liikuntavammainen on jäänyt ilman palveluja vain siksi, ettei pääse hoitopaikkaan.
Täsmällisempää tietoa saa päihdehuollon erityispalvelujen tilastoista ja hoitoilmoitusrekisteristä Hilmosta. Niistä puuttuvat kuitenkin sosiaalitoimistot, terveyskeskukset ja kotipalvelu. Hilmo-rekisteri perustuu diagnooseihin, kun taas päihdetapauslaskennassa päihde-ehtoinen asiointi on määritelty laajemmin.
Kirjoittajat ovat tutkijoita Stakesin Alkoholi- ja huumeryhmässä.
Päihdetapauslaskenta
joka neljä vuosi
Stakesin organisoimia päihdetapauslaskentoja on tehty vuodesta 1987. Joka neljäs vuosi maan kaikille sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköille lähetetään kysely, jossa pyydetään tietoja kaikista päihde-ehtoisista asioinneista lokakuun toisena tiistaina.
Päihde-ehtoisella asioinnilla tarkoitetaan käyntiä, jossa päihteet ovat joko suoraan tai epäsuorasti mukana.
Laskennoissa on seurattu eri palvelujen päihde-ehtoista käyttöä, asiakaskunnan rakennetta ja päihteitä, joita on käytetty. Tiedot perustuvat palveluyksiköiden työntekijöiden ilmoituksiin.
Tuorein laskentavuorokausi oli 9.10.2007. Päihdetapauksia kertyi tuolloin 12 045, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Vuonna 2003 määrä oli 10 946. Tietoihin pitää suhtautua varauksellisesti, sillä tuloksiin vaikuttavat työntekijöiden mahdollisuudet vastata ja osoitteistojen kattavuus.
Laskentojen ongelma on myös se, että ne eivät kerro niistä asiakkaista, jotka jäävät palveluja paitsi, vaikka niitä tarvitsisivat. Ei esimerkiksi tiedetä, kuinka moni liikuntavammainen on jäänyt ilman palveluja vain siksi, ettei pääse hoitopaikkaan.
Täsmällisempää tietoa saa päihdehuollon erityispalvelujen tilastoista ja hoitoilmoitusrekisteristä Hilmosta. Niistä puuttuvat kuitenkin sosiaalitoimistot, terveyskeskukset ja kotipalvelu. Hilmo-rekisteri perustuu diagnooseihin, kun taas päihdetapauslaskennassa päihde-ehtoinen asiointi on määritelty laajemmin.
Sivun alkuun