Luettua
Perusteos palveluohjauksesta
Sauli Suominen ja Merja Tuominen:
Palveluohjaus, portti itsenäiseen elämään.
Profami OY. 2007, sivuja 100.
Sauli Suominen ja Merja Tuominen ovat hahmottaneet monipuolisesti hyvinvointipalveluihin viime vuosina tullutta palveluohjauksen käsitettä teoksessaan Palveluohjaus, portti itsenäiseen elämään. Tarve tämäntapaiselle teokselle on olemassa jo sen takia, että Suomessa ei ole aiemmin kirjoitettu kattavaa kokonaisesitystä palveluohjauksesta ja sen kytkennöistä yhteiskunnan rakennemuutokseen ja hyvinvointivaltion palvelutuotantoon.
Kirjan ensimmäisessä luvussa lukija perehdytetään palveluohjauksen käsitteeseen sekä siihen, millaisia toimintatapoja ja toimintamalleja palveluohjauksessa voidaan erottaa. Tekijät määrittelevät palveluohjauksen toiminnaksi, joka perustuu asiakkaan todelliseen kohtaamiseen ja hänen mahdollisimman itsenäisen elämänsä tukemiseen. Luottamuksen saavuttaminen on palveluohjauksen tavoitteiden kannalta ensiarvoista. Sen avulla päästään rakentamaan siltaa asiakkaan tavoitteiden ja palvelutuottajien mahdollisuuksien välille.
Yhteiskunnan
muutos taustalla
Kirjan toisessa luvussa palveluohjausta tarkastellaan viime vuosikymmenen yhteiskunnallisen rakennemuutoksen ja hyvinvointivaltion murroksen kautta. Yhteiskunnan rakennemuutoksen vaikutuksia hyvinvointivaltion palvelutuotantoon ja sitä kautta palveluohjauksen tarpeeseen tarkastellaan hyvin monista eri näkökulmista.
Lähestymistapa on yleisesitykseksi tarkoitetussa teoksessa varmasti perusteltu. Se antaa myös käsityksen siitä, millaiseen yhteiskunnalliseen tarpeeseen palveluohjaus on tullut. Monipuolisen tarkastelun heikkous on toisaalta se, että joihinkin palveluohjauksen kannalta keskeisiin kysymyksiin ei aina voida paneutua niin perusteellisesti, kuin olisi toivonut.
Yksi esimerkki tällaisista asioista on sosiaalisten ongelmien monimutkaistuminen ja siihen liittyvä elämän hallinnan vaikeutuminen. Tekijöiden olisi ehkä kannattanut yhdistää joitain näkökulmia laajemmiksi kokonaisuuksiksi ja tarkastella erityiskysymyksiksi nostamiaan asioita suhteessa toisiinsa. Näin olisi ehkä myös vältytty päällekkäisyydeltä, joka myös hieman vaivaa muuten mielenkiintoisessa ja näkökulmia avaavassa toisessa luvussa.
Asiakaslähtöisyyden
pitäisi toteutua
Kolmas luku on omistettu palveluohjauksen menetelmille. Niiden tulisi tekijöiden mukaan tukea toiminnan keskeistä ajatusta niin, että asiakaslähtöisyys toteutuisi. Ammattilaisten käyttämät menetelmät ovat palveluohjauksen kannalta tässä mielessä ongelmallisia, vaikkei näitä menetelmiä täysin voidakaan sivuuttaa. Palveluohjauksessa ne pyritään kuitenkin aina sitomaan asiakaslähtöisen työn palvelukseen apuvälineiksi.
Keskeiseksi palveluohjauksen menetelmäksi nousee kolmannessa luvussa dialogisuus ja verkostotyö. Tekijät ovat tässä yhteydessä viitanneet Kaarina Mönkkösen luokitukseen asiakastyön orientaatioista. Orientaatiot voidaan luokitella asiantuntijakeskeisiksi, asiakaskeskeisiksi tai dialogisiksi.
Millaista orientaatiota palveluohjaus parhaimmillaan edustaa ja miten dialogisuus ja verkostotyö tässä suhteessa toimivat menetelminä? Tätä palveluohjauksen toiminta-ajatuksen kannalta tärkeää kysymystä ei kirjassa valitettavasti käsitellä. Lukija voi kuitenkin asiayhteydestä päätellä, että dialoginen ja asiakaskeskeinen orientaatio ovat todennäköisesti palveluohjauksen kannalta keskeisiä ja siksi verkostotyö sopii siihen toimintamallina hyvin.
Sauli Suomisen ja Merja Tuomisen teos avaa vaikeasti hahmottuvaa palveluohjauksen käsitettä. Palveluohjauksen nimellä kulkevaa toimintaa käytetään yhä enemmän erilaisissa yhteiskunnallisissa palveluissa. Siksi on hyvä, että toiminnasta on saatu ensimmäinen suomenkielinen yleisesitys. Teoksen soisi löytävän paikkansa sosiaali- ja terveydenhuollon koulutusohjelmissa. Sitä voi suositella myös erilaisten täydennyskoulutusten oheislukemistoksi.
HENRIK LINDERBORG
Kirjoittaja työskentelee erityisasiantuntijana Rikosseuraamusvirastossa.
Sivun alkuun