Kesäkuun pääkirjoitus
Älä parjaa -kuukausi
Mitä tapahtuisi, jos yhden kuukauden ajan yksikään työyhteisön jäsenistä ei sanoisi yhtään pahaa sanaa kenestäkään toisesta yhteisön jäsenestä?
Äskettäin eräs päiväkodin johtaja kirjoitti maan suurimmassa päivälehdessä pro gradu -tutkimuksestaan, jonka mukaan päiväkodin johtajien työajasta kuluu melkoinen osa työyhteisössä esiintyvien ihmissuhdeongelmien selvittämiseen.
"Päiväkodeissa kiusaaminen ilmenee useimmiten sen passiivisissa ja juonittelevissa muodoissa, kuten mitätöintinä, puhumattomuutena, hymähtelyinä, merkitsevinä silmäyksinä, selän takana pahaa puhumisena, eristämisenä ja kiusatun yksilöllisten ominaisuuksien pilkkaamisena ja vähättelynä."
Kirjoittaja oli erityisen huolissaan siitä, että tällaista tapahtuu kasvattajayhteisössä. Aikuisten esimerkki ei voi olla vaikuttamatta lapsiin: "Opetetaanko päiväkodeissa lapsia käyttämään toisia ihmisiä hyväksi, mikäli he eivät osaa pienestä lähtien pitää puoliaan?"
Kirjoittaja arvaili, voisiko vuosia jatkunut resurssipula ja henkilöstön väsyminen tai pedagogiseen johtamiseen käytetyn ajan väheneminen selittää ilmiötä. Vai johtuuko se liian alhaisesta koulutustasosta tai sitoutumattomuudesta kasvatustyöhön? hän kyseli.
Työolobarometrit ovat jo vuosia kertoneet siitä, kuinka juuri kuntien työpaikoilla kiusataan, sairastellaan ja voidaan muutenkin huonosti. Huonoimmin voidaan sosiaali- ja terveysalalla.
Barometreihin on reagoitu ja etenkin johtamistaitoihin on panostettu. Jotkin asiat ovatkin hiukan parantuneet. Myös alaistaitoihin on alettu kiinnittää huomiota. Työelämän tutkijoiden mukaan silti kaikkein tärkeintä olisi se, että työ on mielekästä ja että siihen voi vaikuttaa.
Sosiaali- ja terveysalan työ on periaatteessa tekijöidensä mielestä hyvin mielekästä. Sehän on avun tarpeessa olevien ihmisten auttamista, siis hyvän tekemistä. Ongelmia aiheuttavatkin työolot. Erään tutkijan mukaan työn sisältö ja sen tekemisen edellytykset ovat keskenään ristiriidassa ja siitä seuraa kyynisyyttä ja pettymystä, mikä vuorostaan saa arjen tuntumaan raskaalta.
Yksittäinen työntekijä ei paljon voi vaikuttaa, jos työ on pakkotahtista, hierarkkista ja sen tekijöitä on liian vähän. Sen sijaan yhteen tärkeään asiaan jokainen voi vaikuttaa: omaan käytökseen. Kun yksi ja toinen tekee parannuksen eikä enää ota osaa toisten parjaamiseen ja omaksuu muutenkin hyvät käytöstavat, sillä voi olla hyviä vaikutuksia koko työyhteisöön.
Voisiko se johtaa jopa siihen, että puheeksi voisi lopulta ottaa työn epäkohtiakin rakentavassa hengessä? Työvoimapulaan tai liian niukkaan mitoitukseen työyhteisön ja esimiehen on vaikea vaikuttaa, mutta tekemisen tapaan he yleensä voivat vaikuttaa. Se yhdessä hyvän työilmapiirin kanssa merkitsevät jo jotain.
Heitän haasteen työpaikoille: Tipattoman tammikuun mallin mukaan voitaisiin pitää Älä parjaa -kuukausi. Kokeillaan edes! Jos oikein innostuttaisiin, myös poliitikot voisivat tulla talkoisiin mukaan: yhteisten asioiden hoito voisi tulla mielekkäämmäksi, jos kukaan ei enää sättisi toista – vain asiat riitelisivät.
RIITTA VIIALAINEN
Dialogin päätoimittaja
Sivun alkuun