Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Arkisto

Raitistuminen

Raittiiksi omin avuin

Jukka lopetti juomisen helposti menemättä ryhmään, tulematta uskoon ja rakastumatta. Juominen oli matka, joka loppui, kun viina ei enää antanut mitään.

TIINA SUOMALAINEN

Eräänä syksyisenä lauantaiaamuna mies herää tuttuun krapulaan. Hän tietää, että jääkaapissa odottaa kaksi kylmää krapulakaljaa. Mies avaa jääkaapin oven ja päättää, että nuo juon, ja sitten se on loppu.

Ja sitten se oli loppu.

– Sitä oli edeltänyt kuukausien kypsyttely. Olin jo pitkään tiennyt, että joku päivä lopetan. Piti vain odottaa sopivaa hetkeä, muistelee Jukka.

45-vuotias Jukka kuuluu niihin ”salaisiin raitistujiin”, jotka eivät ole kulkeneet minkäänlaisen hoitopaikan tai vertaistukiryhmän kautta. Hän toipui spontaanisti eli lopetti juomisen omin avuin. Jukan kaltaisia miehiä ja naisia on paljon, mutta heidän raitistumistarinansa jäävät yleensä piiloon.

Jukalle juomisen lopettaminen kävi helposti. Niin helposti, että hän itsekin yllättyi. Hän oli varautunut vieroitusoireisiin, ostanut kaapit täytteen vichyä ja erilaisia teelaatuja. Mitään fyysisiä tai psyykkisiä vieroitusoireita ei kuitenkaan tullut.

– Kaikki korostavat, miten juomisen lopettaminen on vaikeaa. Pitää mennä hoitoon ja tulla vähintään uskoon onnistuakseen. Tajusin pian, että puheet ovat huijausta. Totta kai ihminen pystyy lopettamaan omin avuin – se vaatii vain vähän ajattelua ja mielikuvitusta.

Jukka arvelee, että ehkä joillakin on erilainen kipukynnys. Jotkut eivät kykene raitistumaan yksin, vaan kaipaavat apua. Jukkaa varten päihdehoito ja vertaistuki eivät kuitenkaan ole.

– En pidä itseäni alkoholistina, silloinhan sitä olisi ikuinen alkoholisti. Ne, jotka ottavat itselleen alkoholistin leiman, istuvat vuodesta toiseen juomassa teetä ryhmässä ja laskemassa raittiita päiviä. On vain lopetettava ja alettava tehdä jotakin muuta. Sitä, mitä on aina halunnut tehdä, mutta ei ole juomisen takia voinut.

Lopettaminenkin
on itsekästä

Kaari alkoi, kun Jukka 14-vuotiaana joi itsensä ensimmäistä kertaa humalaan. Kokemus oli hyvä. Siitä hetkestä Jukka tiesi, mitä alkaa harrastaa.

Kaaren loppupäässä Jukka istui kapakassa aina, kun työnteoltaan pystyi. Kapakasta oli tullut toinen koti. Sinne mentiin aamulla ja lähdettiin pois 16 tunnin kuluttua nukkumaan. Muutaman tunnin unien ja krapulakaljan jälkeen oli taas aika palata kantapaikkaan.

Alun ja lopun väliin mahtui kolme lasta ja kaksi avioeroa, rankkaa kertajuomista ja jatkuvaa tissuttelua. Avioerot ja työttömyysjaksot olivat siinä mielessä tervetulleita, että ne poistivat rajoja juomiselta.

Jossain vaiheessa Jukka piti tipattomia kuukausia, mutta viikot olivat silkkaa kärvistelyä, koska tipattomuus ei tullut omasta tahdosta.

– Juominen antoi paljon. Loppuvaiheessa se ei kuitenkaan ollut enää hauskaa vaan rankkaa. Vaati aikamoista tasapainoilua hoitaa työ, pitää lasta luonaan joka toinen viikonloppu ja juoda säännöllisesti.

Jukka kuvailee, että hänelle juominen oli matka. Kokeilu, joka kesti kolmisenkymmentä vuotta. Hän myöntää riippuvuuden siinä mielessä, että sietokyky nousee – alkoholia on juotava aina vain enemmän ja enemmän.

– Minä join, koska halusin juoda. Jossain vaiheessa se kuitenkin menee yli. Alkoholilla yrittää ylläpitää hyvää fiilistä, ikuista nousuhumalaa. Mutta tietyssä pisteessä mitkään viinamäärät eivät riitä.

– Minä lopetin, koska halusin lopettaa. Juominen ei antanut minulle enää mitään. Tiesin myös, että jos jatkan juomista, kuolen. Lopetin viittä vaille.

Mutta eikö tällainen ajattelu ole hurjan raadollista ja itsekästä? Eivätkö läheiset merkitse mitään, kun juomari miettii lopettamista?

– Juominen on itsekästä, ei siinä ajatella läheisiä, vaikka heille se on aina tragedia. Myös juomisen lopettamisen täytyy tapahtua itsekkäistä syistä, koska muuten se ei ole aitoa eikä mahdollista, vastaa Jukka.

En käytä alkoholia

Kun viinanjuonti ei ole enää elämän keskeinen sisältö, tulee tilalle jotain muuta. Jukalle se on purjehtimista, musiikkia, lukemista, perheen kanssa oleilua.

– Humalassa ei tarvitse käyttää mielikuvitusta. Raittiina mielikuvitus nousee taas pinnalle. Tajuan nyt esimerkiksi luonnosta enemmän. Tuuli, vesi, aurinko, valot ja varjot antavat paljon. Kirjatkin aukeavat eri tavalla, kun ymmärtää ja muistaa lukemansa.

Päinvastoin kuin monet raitistuneet, Jukka ei kokenut elämänmuutosta vapautumisena. Hänelle raittius on vain toinen ääripää, joka avaa uuden, erilaisen vapauden.

– En koe, että persoonallisuuteni olisi muuttunut. En koe, että nyt alkoi aivan uusi maailma. Termit parantuminen tai toipuminen ovat mielestäni vääriä. Kyse on siitä, että aloin vain elää päiviäni eri tavalla.

Jukka on nyt ollut kaksi ja puoli vuotta raittiina. Hän korostaa, että ei koskaan sano ”lopetin alkoholinkäytön” vaan, että ”en käytä alkoholia”.

Kirjoittaja on lappeenrantalainen vapaa toimittaja.

Sivun alkuun 

Tulosta |

Julkaistu 28.5.2008, Päivitetty 4.6.2008

Lue aiheesta lisää:

Juominen voi loppua järkeilyn ansiosta 

Sivu päivitetty 4.6.2008
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi