Puheenvuoro
Muistettavia asioita
voi visualisoida
Numero 8 on ilmiselvä lumiukko, kun taas numero 6 on
norsun pää kärsineen. Marianne-nimen taas muistaa vaikka
samannimisestä karamellista.
KRISTIINA GERKMAN-KEMPPAINEN
Oddbjørn By on norjalainen muistimestari, jolle on myönnetty
kansainvälinen muistipalkinto. Hän kertoo opeistaan ja
tekniikoistaan kirjassaan Memo - helppo tapa parantaa muistia
(Bazar Kustannus Oy, 2008).
Jokainen meistä huomaa silloin tällöin muistinsa pettävän. Jos
pystyy muistamaan, mitä eilen tapahtui, ei ole hätää. Jos lisäksi
muistaa, että on unohtanut, ja mitä on unohtanut, kaikki on
hyvin.
Ihminen muistaa kaiken, minkä hän on muistiinsa tallentanut.
Mieleen palauttaminen tuottaa toisinaan ongelmia. Tässä erilaiset
tekniikat voivat olla avuksi.
Oddbjørn By kertoo kirjassaan menettelyistä, joiden avulla
opimme muistamaan nimiä, numeroita, faktaa, sovittuja asioita ja
erilaisia tehtäviä yksinkertaisella ja tehokkaalla tavalla.
Yhdistele ja linkitä
Yhdistelemällä uusia muistettavia asioita asioihin, jotka jo
ovat pitkäkestoisessa muistissa, syntyy muistijälki, joka
edesauttaa muistamista.
Kaikki muistavat kotinsa huonejärjestyksen. Huoneitten avulla
tehdään muistireittejä. Eteiseen sijoitetaan asiat, jotka on
hoidettava maanantaina, keittiöön tiistain tehtävät ja niin
edelleen.
Muistaminen helpottuu entisestään, jos asioihin lisäksi
liitetään jotakin hauskaa tai erikoista. Kuvitellaanpa, että
ketsuppi on päässyt loppumaan. Tiistaina on tarkoitus mennä
kauppaan. Kauppareissu sijoitetaan muistissa keittiöön eli tiistain
paikalle. Lisäksi muistiin linkitetään kuva lapsista, jotka ovat
sotkeneet itsensä yltympäriinsä ketsupilla.
Jos on muistettava jotakin ratkaisevan tärkeää heti aamusta
töihin tullessaan, kannattaa sijoittaa joku esine työpöydälle aivan
väärälle ja näkyvälle paikalle. Esineen näkeminen palauttaa
tehtävän oitis mieleen.
Kokouksissa voi käyttää sormiaan muistinsa tukena. Jokaiselle
sormelle voi sijoittaa avainsanan, jonka avulla varmistuu siitä,
että kaikki tärkeät kohdat tulevat käsittelyyn.
Puhelinkeskustelun aikana ei aina ole kynää ja paperia
käytettävissä. Jos joku pyytää vaikkapa toimittamaan avaimet
johonkin tiettyyn paikkaan, voi siinä puhuessaan nähdä, miten
avaimet kilisten putoavat lattialle. Näin tehtävä linkittyy
muistiin.
Koodeja ja numeroita
Oddbjørn By tietää, miten numeroiden ja erilaisten koodien ulkoa
muistaminen helpottuu. Niksi on hyvin helppo ja lisäksi hauska.
Numeroille voidaan antaa visuaaliset hahmot seuraavasti:
0 = pallo. 1 = kynä. 2 = joutsen. 3 = käsiraudat. 4 = purjevene.
5 = koukku. 6 = kärsä. 7 = bumerangi. 8 = lumiukko. 9 = kirves.
Otetaan pin-koodi 6008. Nyt meillä on elefantti kärsineen, kaksi
palloa ja lumiukko. Tämä jo sinänsä helpottaa muistamista.
Kun muistikuvaan lisätään hauska tarina, se voi olla vaikkapa
seuraavanlainen: Elefantti heittää kaksi palloa lumiukon päälle.
Elefantti, pallot ja lumiukko palauttavat nyt numerotkin mieleen.
Hauskaa ja tehokasta!
Nimien muistaminen
Ihmisten nimien muistaminen on tärkeää, erityisesti työelämässä.
Kun tapaat uuden ihmisen, voit helpottaa hänen nimensä muistiin
painamista seuraavalla tavalla:
Kuuntele ja rekisteröi. Käytä puheessasi hänen nimeään monta
kertaa heti alussa. Tee muistikuva paikasta, missä tapasitte
toisenne ensimmäisen kerran. Tämän avulla pystyt myöhemmin
helpommin palauttamaan nimen muistiisi. Näet mielessäsi
lentokentän, tai kenties tilanteen, missä henkilö tuli avaamaan
oven.
Jos hänen nimensä on esimerkiksi Marianne, voit visualisoida
Marianne-karamellin hänen ovensa kynnykselle. Muistimme tarvitsee
erilaisia apukeinoja voidakseen toimia parhaalla mahdollisella
tavalla.
Kirjoittaja on kemiläinen vapaa toimittaja.
Sivun
alkuun |