Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Arkisto

Vanhusten ulkoilu

Opiskelijat haastattelivat vanhuksia:

 

Kaatuminen pelottaa  

Puolet yhdestätoista iäkkäästä päiväkeskusasiakkaasta sanoi pelkäävänsä kaatumista portaissa tai liukkaalla kelillä, kun opiskelijat kysyivät, pelottaako jokin ulkona liikkumisessa. Joka toiseen pelko vaikutti niin paljon, että hän myös vältteli ulos menoa.

 

Nykyisen Metropolia-ammattikorkeakoulun fysioterapeuttiopiskelijat ulkoiluttivat vanhustenkeskusten asiakkaita iäkkäiden ihmisten kuntoutusta tukevan hankkeen yhteydessä ja keräsivät samalla tietoa siitä, mitä ympäristölle pitäisi tehdä, jotta huonokuntoisten asiakkaiden ulkoilu helpottuisi.

 

Toiminta oli osa opiskelijoiden hankkeistettuja opintoja, joiden tavoitteena oli antaa iäkkäille ihmisille mahdollisuuksia liikkumiseen omien voimavarojensa mukaan.

Opiskelijat tutustuivat aluksi asiakkaiden toimintakykyyn ja -ympäristöön ja suunnittelivat ja järjestivät sen jälkeen heille viisi ulkoilukertaa. Toimintapäivien aikana opiskelijat havainnoivat ja kirjasivat yhdessä asiakkaiden ja päiväkeskusten henkilökunnan kanssa seikkoja, jotka edistävät tai rajoittavat ulospääsyä ja ulkoilua.

 

SIRPA AHOLA ja TEIJA LEMINEN

 

Kirjoittajat työskentelevät Metropolia Ammattikorkeakoulussa lehtoreina ja Iku-projektitiimissä.

 

sirpa.ahola(at)metropolia.fi, teija.leminen(at)metropolia.fi

 

 

Tuo vuodenajat sisään,
se houkuttelee ulos"

Fysioterapeuttiopiskelijat kirjasivat ehdotuksia toimintatavoista, jotka edistävät ikäihmisten ulkoilua:

  • Ulkoilu on jokaisen perusoikeus kunnosta riippumatta – säännöllinen ulkoilu osaksi toimintaa!
  • Henkilökunnallekaan ei olisi pahitteeksi lähteä hetkeksi ulos.
  • Huomio yksilöllisyyteen: heikompikuntoiset myös ulos.
  • Apuvälineiden säännöllinen huolto; ulos on vaikea lähteä, jos pyörätuolin renkaat ovat tyhjät.
  • Tarpeeksi apuvälineitä ja jokaiselle sopiva.
  • Päivittäisten rutiineiden lomaan lihaskunto- ja tasapainoharjoituksia.
  • Henkilökunnan oma ulkoiluinnostus tarttuu myös ikäihmiseen.
  • Tuo vuodenajat sisään, se houkuttelee ulos.
  • Sään salliessa kahvit ja lounas ulkona.
  • Harjoittelussa olevia opiskelijoita kannattaa hyödyntää ulkoilussa.
  • Säännöllinen fyysinen harjoittelu parantaa kuntoa ja lisää voimia lähteä ulos.
  • Ulkona voi hoitaa ruukkupuutarhaa, joka antaa ulkoiluun mielekkyyttä.
  • Yksityiset ja järjestöt vapaaehtoisina ulkoilutalkoisiin.
  • Turhaa panostaa ympäristöön, ellei asenteita, resursseja ja toimintatapoja muuteta niin, että ikäihmiset pääsevät ulos.   

 

Iäkkäiden ulkoilupäivä
nyt toisen kerran 

Valtakunnallista iäkkäiden ulkoilupäivää vietetään toista kertaa vanhusten viikon torstaina, joka on tänä syksynä 9. lokakuuta.

 

Ulkoilupäivän tavoitteena on, että mahdollisimman moni ikäihminen pääsisi ulos turvallisessa seurassa ja myös vuoden muina päivinä.

 

Viime vuonna sadat ikäihmiset ulkoilivat yhdessä vapaaehtoisten ulkoiluystävien, tuttavien tai palvelutalojen henkilöstön avustuksella.

 

Toimialapäällikkö Elina Karvinen Ikäinstituutista korostaa, että iäkkäiden ulkoilupäivällä halutaan kiinnittää huomiota vanhojen ihmisten ulkoilumahdollisuuksiin. Ulkoilupäivä voi olla myös hyvä porkkana kuntien, seurakuntien, järjestöjen tai urheiluseurojen uudenlaiselle yhteistyölle.

 

Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa annetaan vinkkejä, mitä ulkoilupäivänä voi tehdä. Helpointa on viedä ikäihminen kävelylle. Muuten voidaan järjestää esimerkiksi pihajumppaa, ulkopelejä tai leikkimielisiä kisailuja.

 

Lisätietoja: www.voimaavanhuuteen.fi

 

Sivun alkuun

Tulosta |

Julkaistu 12.9.2008, Päivitetty 19.9.2008

Tällä sivulla myös:

"Tuo vuodenajat sisään, se houkuttelee ulos"

Iäkkäiden ulkoilupäivä nyt toisen kerran 

 

Iku-projekti 

Ikäihmisten kuntoutumista tukevat hoito- ja toimintaympäristöt -projekti (Iku) on Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun Sotera-instituutin tutkimus- ja kehityshanke (2006-2008). Iku taas on osa Innovatiivinen kaupunki -ohjelman Ikääntyvät kaupunkilaiset 2020 -hanketta.

 

Teemasta lisää:

Paimion vanhukset ulkoilevat uudella elämyspihalla

 

Ulkoilu pitäisi ujuttaa osaksi vanhuksen hyvää perushoitoa

 

Vanhana keskellä Helsinkiä 

 

Vanhukset pääsevät ulos laitoksissakin - vai pääsevätkö?

 

Lukijoiden kokemuksia

Sivu päivitetty 19.9.2008
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi