Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Arkisto

Lukuvinkki

Oppaita dementiasta ja apuvälineistä

Saila Sormunen ja Päivi Topo (toim.):

Laadukkaat dementiapalvelut.

Opas kunnille
Stakes, 2008, sivuja 159.

Apuvälineet ja dementia Pohjoismaissa.

Muistia ja muita kognitiivisia toimintoja tukevat apuvälineet dementoituvien ihmisten arjessa.
Stakes, 2008, sivuja 131.

Stakesin kokoama laaja asiantuntijajoukko on laatinut tärkeän oppaan kunnille siitä, miten yleistyvä dementia pitäisi ottaa huomioon palvelujen ja myös ympäristön suunnittelussa.


Oppaan viesti kuntien päättäjille on, että dementiaa sairastava ihminen voi asua omassa kodissaan laadukkaasti nykyistä pidempään, kunhan hänelle annetaan siihen riittävät edellytykset. Oppaasta saa paljon ohjeita erilaisten palvelujen järjestämiseen.


Toinen dementiaan liittyvä hyödyllinen teos on pohjoismaisin voimin koottu laaja selvitys eri apuvälineistä ja niiden soveltuvuudesta dementiaa sairastaville. Julkaisussa on myös opas-osuus, jossa annetaan ohjeita apuvälineiden valinnasta ja hankinnasta.  

 

Tuki vireälle vanhuudelle

Tuija Eloranta ja Tiina Punkanen:

Vireään vanhuuteen.

Tammi, 2008, sivuja 208. 

Tuija Eloranta on sairaanhoitaja ja Tiina Punkanen erikoissairaanhoitaja. Kumpikin työskentelee nykyään vanhustyössä. Työ innoitti heitä tekemään kirjan siitä, kuinka ammattilaiset voivat tukea vanhoja ihmisiä pysymään kunnossa ja elämään mielekästä vanhuutta.


Kirja sisältää työn avuksi monenlaisia käytännön vinkkejä, ohjeita ja testejä, kuten vaikkapa kodinturvallisuuden tarkistuslistan, tasapainoharjoituksia, suolatestin ja nikotiiniriippuvuustestin. Myös apuvälineistä on perustiedot.


Kirja on kirjoitettu oppikirjaksi, mutta sopii myös jo työssä oleville.

 

 

Perhehoito,
parempi vaihtoehto  

Jari Ketola (toim.):

Sijoita perheeseen.

Perhehoito inhimillisenä ja taloudellisena vaihtoehtona.

PS-kustannus, 2008, sivuja 180.

 

Jari Ketola (toim.):

Menetyksistä mahdollisuuksiin.

Perhehoitoa lasten ja vanhemmuuden tueksi.

PS-kustannus, 2008, sivuja 194.  

Suomessa lapset joutuvat helposti laitokseen, jos heidät joudutaan sijoittamaan kodin ulkopuolelle. Sijoitus perheeseen olisi kuitenkin paljon inhimillisempi ja edullisempi vaihtoehto.


Perhehoitoliiton toiminnanjohtaja Jari Ketola on koonnut kaksi kirjaa perhehoidosta. Sijoita perheeseen on perusteos aiheesta. Siinä kerrotaan, mitä perhehoito on, mistä se on saanut alkunsa ja mitä siitä tutkimukset kertovat.


Toinen kirja on tavallaan edellisen jatko. Siinä pureudutaan perhehoidon mahdollisuuksiin ja kehittämiseen. Myös lapsille ja sijaisvanhemmille annetaan suunvuoro.

Sivun alkuun

Tulosta |

Julkaistu 12.9.2008, Päivitetty 22.10.2008

Tällä sivulla myös:

Tuki vireälle vanhuudelle

Perhehoito, parempi vaihtoehto

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sivu päivitetty 22.10.2008
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi