Luettua
Enemmän rakkautta –
Vähemmän harrastuksia
Jari Sinkkonen:
Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun.
WSOY, Helsinki, 2008, sivuja 296.
Tunnettu lastenpsykiatri ja luennoitsija Jari Sinkkonen valottaa äitinä ja isänä olemista, ihmismielen rakentumista, tunteiden hallintaa sekä leikin ja luovuuden merkitystä lapsen kehitykselle kirjassaan Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun. Teksti on arkipäivän tasolle tuotua, pirteiden esimerkkien sävyttämää raikasta luettavaa.
Eräs lapsen hyvän kasvun edellytys on, että vanhemmat voivat riittävästi omistautua perheelle. Kirjoittaja viittaa tutkimukseen, jonka mukaan perushoivassa on ällistyttävän suuria puutteita. Ruokailu voi jäädä satunnaiseksi, ja hygieniassa on toivomisen varaa.
Suomalaislapset nukkuvat vähemmän kuin lapset muissa maissa. He voisivat paremmin, jos söisivät monipuolisemmin, liikkuisivat ja nukkuisivat enemmän ja pelaisivat vähemmän tietokonepelejä. Näitä asioita valvomaan tarvitaan aikuista.
”Äitiyden tai isyyden sopimusta ei voi sanoa ikinä irti”, Sinkkonen toteaa.
Lasten ylenmääräiset harrastukset saavat kritiikkiä. ”Harrastamisesta on tullut joissakin perheissä suoranainen pakkomielle.” Sinkkonen kärjistää asiaa sanomalla, että harrastamattomalla lapsella on riski kasvaa normaaliksi aikuiseksi. Vanhempien tulisikin pohtia motiivejaan kiikuttaessaan lapsia harrastuksiin.
”Eräs vanhemmuuden suurimmista haasteista on kysymys kannustamisen ja niskaan huohottamisen välisestä rajasta – toisin sanoen sen kohdan tunnistamisesta, missä motivointi muuttuu painostamiseksi.”
Lasta tulisi suojella myös liian monilta ihmisiltä. Ylisuuret päiväkotiryhmät aiheuttavat stressiä, joka näkyy esimerkiksi ruokahalu- tai unihäiriöinä.
Älä lyö
äläkä anna lyödä
Vaikka vanhemmuudelle toisaalta rakennetaan rajoja, heijastuu kirjoittajan asenteessa ymmärtämys. On asioita, joille vanhemmatkaan eivät mahda mitään. Esimerkiksi taloudelliset vaikeudet voivat näkyä kireytenä kodin ilmapiirissä.
Sinkkonen ei kuormita yksinhuoltajia, mutta tähdentää, että kumpikin vanhempi on lapselle tärkeä. ”Lapsi on kuitenkin aina naisen ja miehen lapsi, ja hänellä pitäisi olla mahdollisuus luoda mielikuvia myös siitä vanhemmasta, jota hän ei näe ja johon hänellä ei ole kontaktia.”
Kalevalaankin viitataan. Väinämöinen varoittaa kohtelemasta kaltoin lasta, koska siten kasvatettu ’ei tule älyämähän, miehen mieltä ottamahan’.
”Lapsesta kauheinta on, jos kukaan ei huomaa häntä, ja kielteinenkin huomio on parempi kuin unohtaminen.”
Laki kieltää lyömästä lasta, mutta ei lapsikaan saa lyödä aikuista. Sinkkonen toteaa: ”Inhoan yleensä selkeiden ohjeiden antamista kasvattajille, mutta eräs niistä harvoista kuuluu, että lapsen ei pidä missään tapauksessa antaa lyödä aikuista.”
Ennen muuta lapsi tarvitsee rakkautta, ei täydellisiä vanhempia. Täydellinen hoivaaja on tuhoisa, koska hän pyrkii täyttämään lapsen tarpeet jo ennakolta. Lapsen kehitys estyy, ellei hänen tarvitse itse nähdä vaivaa.
Lapsen turvallisuudentunne rakentuu kotiintulo-, ruokailu- ja nukkumaanmenoaikojen säännöllisyydestä. Jäsentynyttä arkea tarvitaan, sillä se saa vapaa-ajan tuntumaan virkistävältä vaihtelulta.
Leikki on
väkivallan vihollinen
Hyvään kasvuun kuuluvat vanhempien kunnioitus ja kotitöiden opettelu sekä leikki, luovuus, nauru ja huumori. Missä näitä ei ole, siellä on otollista kasvualustaa kaikenlaisille ääriliikkeille.
Myös sadut ovat lapselle tärkeitä. Lapsi oppii niitä ulkoa ja korjaa lukijan virheet. ”Ehdoton saman pysymisen vaatimus puhuu sen puolesta, että lapsi käy satujen avulla elämän arvaamattomuutta vastaan”, Sinkkonen sanoo. Hän toteaa, että sadut kehittävät lasta paremmin kuin visuaalinen viihde tai tekniset vempaimet.
Kirjan lopussa on tiivistelmä hyvän kasvun edellytyksistä. Niitä ovat riittävän hyvä vuorovaikutus, rutiinit, turvallisuus, äiti ja isä, rajat, tapakasvatus, sukupuolisensitiivisyys, ikätoverit, suku ja juuret, leikki, huumori ja hulluttelu sekä suuri määrä rakkautta.
Kirja perustuu tekijän pitämiin luentoihin, ja ehkä siksi teksti paikoin rönsyilee. Yhteenvedot kappaleiden lopussa kuitenkin jäsentävät ja selkeyttävät kokonaisuutta. Kirjoittajan omat kokemukset lasten parissa luovat tekstiin lämpöä ja tuovat sen lukijan lähelle.
Kirja avartaa näköaloja niin vanhemmille kuin ammatikseen lasten kanssa työskenteleville. Tekstiä eivät liikaa rasita vieraslainat tai ammattislangi. Lisätietoa kaipaavalle on mainio kirjallisuusluettelo, jossa esitellään lähdeluetteloa syvällisemmin tekijää innoittaneita kirjoja ja artikkeleita.
AINO UKKALA
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Sivun alkuun