Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Arkisto

Suomalainen eläkeläispari:

Ranskassa
terveydenhoito toimii

Ranska oli kiinnostanut Alli ja Matti Salmista jo pitkään, ennen kuin he hankkivat sieltä pienen talon 1996. Jäätyään eläkkeelle 2000 he ovat asuneet talvet Ranskan Baskimaassa ja kesät Porvoon saaristossa.

 

– Osasyy oli terveys, kuten psoriasis ja allergiat. Myös pitkä ja pimeä talvi ja katujen liukkaus vaikuttivat. On ihanaa kävellä ulkona, kun ei tarvitse pelätä liukastumista, kertoo Alli Salminen.

 

Vuosien aikana molemmat ovat joutuneet asioimaan myös Ranskan terveydenhuollossa. Kokemukset ovat olleet pääosin myönteisiä.

 

– Minulle on vieläkin suurin ihme se, että kun tilaan aikaa lääkäriltä, kysytään, että tänään vai huomenna! Systeemi lähtee siitä, että kaikki menevät ensin yleislääkärille, joka lähettää tarvittaessa erikoislääkärille. Vaikka Ranska on hyvin byrokraattinen valtio, siellä ei ole byrokraattista terveyskeskusjärjestelmää eikä kunnille ole sälytetty siitä johtuvia valtavia maksuja.

 

Yleislääkärin palkkio on 22 euroa, josta sairausvakuutus maksaa pankkitilille muutamassa päivässä 70 prosenttia. Korvauksen voi saada jo lääkärin vastaanotolla, jos omistaa vihreän Carte vitalen eli paikallisen Kela-kortin. Laboratoriokuluista palautetaan 60 prosenttia ja lääkkeistä yleensä 65 prosenttia.

 

Lähes kaikilla ranskalaisilla on lisäksi vapaaehtoinen, maksullinen sairausvakuutus, joka useimmiten korvaa loput. Vakuutus tulee automaattisesti esimerkiksi työn kautta, mutta sen voi ottaa myös yksityisesti. Sairaalakäynnit ovat usein ilmaisia ja lisäksi on pitkä lista eri sairauksia, joiden hoidosta asiakas ei maksa mitään.

 

Ei ikärajoja hoidettaville

Pienissäkin kylissä on yksityisiä sairaanhoitajia, jotka ovat itsenäisiä pienyrittäjiä ja jotka käyvät asiakkaiden luona heidän tarpeidensa mukaan. Sairausvakuutus korvaa toimenpiteet, jos lääkäri on ne määrännyt.

 

Lääkäreiden kotikäynnitkin ovat rutiinia. Lääkärit tekevät kotikäyntejä myös öisin, jolloin korvaus on vain vähän suurempi. Oma lääkäri -malli tuntuu turvalliselta.

 

– Kun mieheni sai pienehkön aivoinfarktin, soitti oma lääkäri sairaalaan. Tiedot lähetettiin hänelle ja myös ehdotukset jatkohoidoista.

 

Silmänpohjarappeumaa potevat pääsevät pian leikkaukseen hyvälle silmäklinikalle. Alli Salmisen mielestä erot Suomen ja Ranskan terveydenhuollon painotuksissa johtuvat kulttuurieroista.

 

– Juttelin oman lääkärini kanssa Ranskassa näistä eroista, ja hänen ensimmäinen kysymyksensä oli, että eikö Suomessa ole tarpeeksi lääkäreitä. Ranskan terveysbudjetti on miinuksella, mutta silti ihmisiä hoidetaan. Suomessa sanotaan, että rahat eivät riitä. Onko tulosvastuu sitä, että menee mahdollisimman vähän rahaa vai sitä, että tehdään hyvää tulosta, Alli Salminen kysyy.

 

Ennaltaehkäisy ja nopea toiminta ovat sittenkin edullisempia kuin se, että ihmiset joutuvat odottamaan eivätkä pääse ajoissa hoitoon.

 

– Mielestäni Ranskassa ei priorisoida ihmisiä iän mukaan. Kaikkia hoidetaan samalla tavalla, oli nuori tai iäkäs. Mammografiassa ei esimerkiksi ole 70 vuoden ikärajaa: naiset saavat 70 täytettyään yhä kutsun tutkimuksiin kahden vuoden välein.

 

RIITTA AHONEN

Kirjoittaja on vapaa toimittaja Kemistä

   

Sivun alkuun

 

Tulosta |

Julkaistu 22.10.2008, Päivitetty 24.10.2008

Sivu päivitetty 24.10.2008
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi