Pääkirjoitus
Sopuleita oomme kaikki
Mauno Koivisto oli aikoinaan väärässä, kun hän syytti toimittajia sopuleiksi, jotka kulkevat sokeasti yhden yhtä sokean tiennäyttäjän perässä.
Eivät vain toimittajat ole sopuleita vaan niitä ovat myös tutkijat, poliisit, psykologit ja me ihmiset yleensä.
Tuskin olivat Kauhajoen uhrit kylmenneet, kun jo ensimmäinen psykologi, lääkäri, tutkija, toimittaja ja poliisi tiesi, että verilöyly johtui tekijän syrjäytyneisyydestä, mielenterveysongelmista ja koulukiusatuksi tulemisesta.
Se taas johtui siitä, että kouluterveys on ollut vuosia retuperällä, nuorille ei ole tarpeeksi mielenterveyspalveluja ja mikä pahinta, koulutoverit, opettajat ja vanhemmat eivät "välittäneet".
Muutamassa päivässä ilma oli sakeana alan järjestöjen ja poliitikkojen vaatimuksia kaikenlaisten hyvien palvelujen lisärahoituksesta. Ministereitä vaadittiin pölkylle siitä, etteivät he olleet heti Jokelan jälkeen työntäneet suuria summia rahaa lasten ja nuorten erilaisiin hyviin palveluihin. Kas niillähän olisi estetty Jokelan toisinto Kauhajoella.
Jos uskoisin julmiin salaliittoteorioihin, vannoisin, että koko Kauhajoki oli ammattiauttajien junailema juttu rahahanojen aukaisemiseksi.
No, kaikesta päätellen rahahanat nyt aukeavat ja meillä on lupa odottaa, että tulevaisuudessa suomalaiset ovat tasapainoisia, onnellisia ja kilttejä toisilleen.
On erikoista, että niin yksituumaisesti selitetään veritekoja mielenterveyssyillä. Ihan kuin niihin ei voisi syyllistyä terve ihminen. Jokelan ja Kauhajoen selityksillä lyödään kerralla lyttyyn se työ, jota vuosikausia on tehty mielenterveyspotilaita kohtaan tunnettujen pelkojen poistamiseksi.
Tämä on ollut myös medikalisaation ja freudilaisuuden riemuvoitto: Pahat teot johtuvat mielen sairaudesta, johon tarvitaan hoitoa. Sairaus taas johtuu lapsuuden pahoinvoinnista.
Ihan kaikki eivät sentään ole sopuleita. Kauhajoen jälkeen on hiukan useampi kuin Jokelan jälkeen uskaltanut sanoa, ettei keisarilla ole vaatteita. Akatemiatutkija Mika Aaltola on puhunut suoraan ilmiöstä, joka on sukua terroriteoille. Pääministeri Matti Vanhanen on vihjannut samaa.
Kuopion yliopiston dosentti Vesa Puuronen on ihmetellyt, miksi tappajien omia selityksiä ei oteta todesta. Onko niin vaikea myöntää, että myös vihreästä ideologiasta voi joku tehdä äärimmäisiä päätelmiä?
Sekä Auvinen, Saari että heidän amerikkalaiset esikuvansa, Columbinen lukion joukkomurhaajat perustelivat tekoaan ihmisvihalla, joka johtuu siitä, että ihminen tuhoaa luontoa ja eläimiä.
Erityisen kohtuutonta mielenterveyssyihin perustuva syyttely on tietenkin ollut tappajien lähipiiriä ja vanhempia kohtaan.
Nuoruuteen kuuluu usein ehdoton maailmankuva. Otollisissa oloissa se ei kaihda edes väkivaltaa.
Yhtä vähän koulumurhaajien vanhempia voi syyttää lastensa teoista kuin voi syyttää Kaksoistornien itsemurhalentäjien vanhempia tai vaikkapa Andreas Baaderin vanhempia. Ei nuortaistolaisuuskaan syntynyt siksi, että porvariskodeissa kohdeltiin nuoria huonosti.
RIITTA VIIALAINEN
Päätoimittaja
Sivun alkuun