Kaksoisdiagnoosi
Päpsy auttoi Kaisaa
Kaisa on sekakäyttäjä, joka sairastaa vaikeaa masennusta. Päihdepsykiatrisella osastolla hän pääsi vihdoin kuiville. Masennus vie kuitenkin ajoittain elämänhalun.
TIINA SUOMALAINEN
Ilman Päpsyä minä voisin olla kuollut, sanoo pieni keski-ikäinen nainen.
Kaisalla, 52, on alkoholi- ja lääkeriippuvuus sekä vaikea masennus. Päpsyllä hän tarkoittaa Lappeenrannan päihdehuollon päihdepsykiatrista osastoa, jolla hoidetaan kaksoisdiagnoosipotilaita.
Kaisa alkoi toipua keväällä 2006. Hän oli jälleen kerran katkolla, hyvin epätoivoinen ja valmis luovuttamaan. Päihdehuollon kuntoutumisyksikköön oli juuri perustettu päihdepsykiatrinen osasto, jota hoitajat suosittelivat Kaisalle.
– Päpsy avasi silmäni. Päihdelääkäri pani minut katsomaan suoraan totuutta. Hän sanoi, että sinulla on ollut hyvä tuuri, kun olet vielä hengissä.
Päihdepsykiatrisella osastolla kaikki oli erilaista kuin mihin Kaisa oli tottunut. Ongelmia ei eroteltu vaan autettiin ymmärtämään syitä ja seurauksia. Kaisa imi itseensä tietoa. Ryhmissä hän oppi käsittelemään ahdistustaan ja sai keinoja, joilla ahdistuksesta voi päästä yli tarttumatta pulloon tai pilleripurkkiin. Syrjäänvetäytyvä kotihiiri oppi myös nauttimaan sosiaalisuudesta ja yhteisestä puuhailusta.
– Pahimman krapulan voitettuani en enää halunnutkaan luovuttaa, vaan toivo heräsi. Kun lopulta hyväksyin oman tilanteeni, oli raittius oikeastaan aika helppoa. En joudu olemaan raittiina hampaat irvessä.
Monta hoitopaikkaa
Kaisan toipilasaikaan mahtuu monta hoitopaikkaa. Tutuksi ovat tulleet päihdepsykiatrisen osaston lisäksi naisten hoitokoti Tuhkimo, kuivakatko ja A-klinikka. Alkuvuonna 2008 Kaisa aloitti toipumista tukevat kertausjaksot Päpsyllä. Hän on kotona kahdesta kolmeen viikkoa ja yhden viikon osastolla.
Haastatteluhetkellä Kaisa on ollut raittiina 18 kuukautta yhtä retkahdusta lukuun ottamatta. Juomisen mielitekoa hänellä ei ole ollut yhdeksään kuukauteen. Nukahtamis- ja masennuslääkkeitä hän syö reseptin mukaan.
Kaisalle on luvattu päiväsairaalapaikka mielenterveyskeskuksesta. Aiemmin hän ei ole päässyt psykiatriseen avohoitoon päihderiippuvuutensa vuoksi.
– Päiväsairaalapaikka on loistojuttu psyykkisten ongelmieni kannalta. Mutta siellä jää sitten tämä toinen puoli vähemmälle, Kaisa miettii.
Kaisalla on kokemusta myös psykiatrisesta osastosta, jolla hän on ollut hoidossa useita kertoja yliannostusten ja retkahduksia seuranneiden aallonpohjien takia. Viimeisimmän kerran jälkeen jatkohoitopaikkaa punnittiin: hoitoa päätettiin jatkaa A-klinikalla, jossa Kaisalla oli jo hyvä asiakassuhde.
Se tavallinen tarina
Kaisan päihderiippuvuuden arvellaan alkaneen hoitamattomasta masennuksesta. Kaisa kuvailee masennustaan ”ihme möykyksi, joka minulla on sisälläni”. Möykky on ollut olemassa niin kauan kuin hän muistaa, vaikka masennus diagnosoitiin vasta kymmenen vuotta sitten.
Tuhkimossa Kaisan huomasi, että hänen tarinansa on oikeastaan aika tavallinen. Tissuttelua, rankkaa juomista, sekakäyttöä, yliannostuksia, lopetusyrityksiä. Pätkätöitä, sairauslomia, työttömyysjaksoja.
Poikaansa Kaisa hoiti kotona kuusi vuotta. Mies oli matkatöissä eikä hänen kotiinpaluunsa ollut koskaan iloinen asia Kaisalle:
– Mieheni oli hyvin kova, kylmä ja lapselleen ankara. Koin avioliittoni kauheana, mutta lapsen takia roikuin siinä vuosia. Surkea liitto oli minulle yksi syy, joka oikeutti juomaan.
Kaisa alkoi hoitaa ahdistustaan naukkailemalla siideriä, viiniä ja kaljaa. Lääkkeet tulivat mukaan hieman myöhemmin.
– Kiroan sitä päivää, kun sain ensimmäisen unilääkereseptin. Jäin koukkuun heti. Kun oli paha olo, otin pari kaljaa, pillerin ja pakenin uneen. Saatoin nukkua koko päivän pojan ollessa koulussa.
Kaisa keksi hyvin nopeasti keinon uusia resepti. Hän kävi aina eri yksityislääkärillä, vaihteli apteekkeja eikä koskaan hakenut lääkkeistä Kela-korvauksia.
Raskaat, rakkaat läheissuhteet
Kaikista pahinta syyllisyyttä Kaisa kokee pojastaan. 20-vuotiaana, vuonna 2006, pojalla diagnosoitiin skitsofrenia. Murrosiässä poika joutui psykiatriselle osastolle psykoottisen masennuksen vuoksi.
– Syytän itseäni poikani sairastumisesta. Pahinta on, että en kyennyt silloin tukemaan häntä vaan pakenin päihteisiin, koska syyllisyys oli niin valtava.
Tällä hetkellä poika asuu hoitokodissa. Vasta nyt, kun Kaisa on alkanut selvittää omia asioitaan, hän on kyennyt keskustelemaan kaikesta tapahtuneesta myös poikansa kanssa.
Toinen tärkeä mies Kaisan elämässä on miesystävä, johon Kaisa tutustui päihdehuollon kuntoutumisosastolla vuonna 2002. Rakastumisen huumassa Kaisa oli raittiinakin puolitoista vuotta.
– Olemme yhdessä edelleen, ihme ja kumma. Hän on hurjan hyvä puhumaan ja saa minut pauloihinsa. Yhtälö on aika mahdoton, sillä mies on alkoholisti. Järjen tasolla tiedän, että suhde kuluttaa minua valtavasti. Mutta en kuitenkaan uskalla luopua hänestä.
Kaisa on nyt määräaikaisella eläkkeellä. Hän voisi kuvitella tekevänsä vielä jotain osa-aikaista työtä. Haaveissa on ihan tavallinen elämä.
– Masennus on läsnä koko ajan. Synkimmillään se vie elämänhalun. Iloinen olen hetkittäin, kun mies on kunnossa, ja pojallani menee hyvin.
Kirjoittaja on lappeenrantalainen vapaa toimittaja.
Päihdepsykiatrisella osastolla
otetaan pieniä askeleita
Rikkonainen hoitohistoria kuuluu lähes jokaisen kaksoisdiagnoosipotilaan tarinaan. Apua on haettu sekä päihde- että mielenterveyspuolelta, usein kehnoin tuloksin. Kaksoisdiagnoosipotilaan voi olla vaikea sitoutua hoitoon – varsinkin, jos häntä pompotellaan paikasta toiseen.
Lappeenrannan päihdehuollon kuntoutumisyksikön päihdepsykiatrinen osasto pyrkii osaltaan vastaamaan kaksoisdiagnoosipotilaiden avuntarpeeseen. Osastolla hoidetaan päihde- ja mielenterveysongelmia kokonaisuutena.
– Täällä asiat nytkähtävät eteenpäin. Edistysaskeleet ovat hyvin yksilöllisiä: joku saavuttaa raittiita kausia, toiselle saadaan järjestettyä jatkohoito ja kolmannen psyykkiset oireet lieventyvät. Joskus osastojakson hyödyt näkyvät vasta myöhemmin. Joku entinen asiakas saattaa soittaa ja kertoa, että nyt tuli oivallus, luonnehtii psykologi Markku Latvala.
Päihdepsykiatrisella osastolla etsitään voimavaroja ja selviytymiskeinoja, opetellaan elämään psyykkisten sairauksien kanssa ja tunnistamaan oireita ajoissa. Jo pelkkä kohtalotovereiden tapaaminen voi olla monelle suuri apu. Päihteistä jokainen asiakas asettaa tavoitteensa itse – tavoite voi olla kohtuukäyttö tai raittius.
Myös elämän hallintaa vahvistetaan: opetellaan normaalia vuorokausirytmiä, sosiaalisia taitoja, kaupassakäyntiä ja ruuanlaittoa, järjestellään asunto- ja raha-asioita.
Osastolla on kolme työntekijää: psykologi, sairaanhoitaja ja lähihoitaja. Hoitotiimiin kuuluvat lisäksi toimintaterapeutti ja sosiaalityöntekijä, jotka työskentelevät myös kuntoutumisosastolla ja katkaisuhoitoasemalla. Osaston neljälle hoitopaikalle on jatkuvasti uusia tulijoita. Yksilölliset hoitojaksot kestävät keskimäärin kolme kuukautta. Hoitoon kuuluu sekä osasto- että kotiviikkoja.
Jatkohoito suunnitellaan hyvin, sillä osastolta ei voi lähteä tyhjän päälle. Jatkohoitopaikka voi olla mielenterveyskeskus, psykiatrinen sairaanhoito, A-klinikka, tuettu asuminen, yksityinen hoitolaitos, päihdehuollon kuntoutumisosasto ja usein myös intervallijaksot päpsyllä. (TS)
Sivun alkuun