Sosiaali- ja terveyspolitiikka palautettava kuntiin

Kuntauudistuksessa ei ole kysymys kuntien lukumäärästä, vaan kuntien kyvystä harjoittaa kokonaisvaltaista sosiaali- ja terveyspolitiikkaa. Näin sanovat STM:n ylijohtaja Päivi Sillanaukee ja THL:n ylijohtaja Marina Erhola.

Teksti EEVA-LIISA HYNYNEN

Pääministeri Jyrki Kataisen hallitus on ottanut järeän haasteen. Tavoitteena on tämän hallituskauden aikana valmistella hyvinvointiyhteiskunnalle sellaiset rakenteet, joiden turvin kykenisimme etenemään ensi vuosikymmenelle varmana siitä, että kansalaiset saavat mahdollisimman tasavertaisesti peruspalvelunsa.

Rakenneuudistuksella alkaa olla kiire. Valtaosassa nykyisistä kunnista huoltosuhteet vääntyvät jo vinksalleen. Useissa kymmenissä kunnissa ei syntynyt viime vuonna enää koululuokallistakaan lapsia.

Ikääntyvän väestön hoivan tarve kasvaa, mutta samalla kunnan rahoituspohja saattaa notkua verotulojen hiipuessa.

- Jo nyt kuntalaiset ovat huolestuttavan eriarvoisessa asemassa asuinkunnasta riippuen ja riski on, että osassa kuntia ongelmat vain kärjistyvät. Siksi palvelurakenteet ja -verkostot on uudistettava toimiviksi ja siinä kysytään riittävää väestöpohjaa, sanoo sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Päivi Sillanaukee.

Viime aikoina keskusteluun on nostettu monia malleja sosiaali- ja terveydenhuollon pelastamiseksi. On esitetty kansallista terveysrahastoa, kansallista tilaaja-rahoittajaa, sosiaali- ja terveydenhuollon alueellista mallia sekä kuntaliitosten kautta niin vahvoja peruskuntia, että ne suoriutuisivat palveluistaan mahdollisimman pitkälle itse.

Kansallinen ohjaus voimistuu

Millaisen näyn varassa kansalaisten peruspalvelut sitten pelastetaan?

Sillanaukee painottaa, että uudistuksessa ei voida tuijottaa yksittäisen terveyskeskuksen nykyistä toimintakykyä tai yksittäisen palvelun kehittämistä. Katseen on ulotuttava paljon kauemmas.

- Usein sanotaan, että pieni kunta kykenee vastaamaan lähipalveluistaan tehokkaasti. Mutta palveluverkostoa suunniteltaessa tulee kyetä suunnittelemaan myös liikennettä ja maankäyttöä nykyistä laajemmalla alueella. Ilman yhteensovittavaa suunnittelua emme pysty turvaamaan kansalaisten lähipalveluita ja tukemaan ikääntyvän väestön asumista kotonaan, Sillanaukee täsmentää.

Hän muistuttaa, että sosiaali- ja terveyspalveluiden, liikenteen sekä maankäytön suunnittelu ovat kaikki kunnille kuuluvia tehtäviä. Ja siksi palveluilla olisi hyvä olla sellainen rakenne, joka ei ole irrotettu kunnasta.

Sillanaukee sanoo ministeriönsä työskentelevän sen puolesta, että kuntaperustainen järjestelmä kykenisi edelleen huolehtimaan sosiaali- ja terveyspalveluista.

- Tämä edellyttää riittävän isoa väestöpohjaa kunnalta ja sen rinnalla vielä nykyistä vahvempaa kansallista ohjausta. Ei voi olla täysin kuntien käsissä, miten ja missä esimerkiksi 24/7-palvelut järjestetään.

Kevään kuluessa annetaan asetus, joka linjaa keskeisesti terveydenhuollon päivystyksen järjestämistä. Se on yksi terveydenhuollon uudistamista ohjaavista asetuksista samoin kuin terveydenhuollon potilasturvallisuus- ja laatuasetus, joka määrittää kriteerit turvalliselle hoidolle. --- Että hoitohenkilöstöä on riittävästi, tarjolla on riittävää osaamista ja potilaitakin on riittävästi, Sillanaukee luettelee.

Kiteyttäen suunta on kohti suurempia hallinnonrakenteita.

- Kuntien on oltava riittävän vahvoja kyetäkseen palauttamaan sosiaali- ja terveyspolitiikan takaisin kuntien johdon ja päättäjien pöytiin. Jos yritämme pelastaa terveyspalveluja palvelu palvelulta, jäämme altavastaajiksi.

Sillanaukee painottaa myös, että mikään raha ei riitä terveydenhuoltoon, ellemme saa painopistettä käännettyä ehkäisevään ja terveyttä edistävään toimintaan.

Väestöpohjan koosta tarvitaan tietoa

Millaisesta näkökulmasta palveluiden järjestämisvastuun ja palveluiden tuottamisen kysymyksiä pitäisi sitten lähestyä? Kuinka laaja väestöpohja tarvitaan?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylijohtaja Marina Erhola toteaa, että tutkittua tietoa palvelujen tuottamisalueen tai tuotantoyksikön optimaalisesta koosta ei ole riittävästi.

- Optimikoko riippuu tarkasteltavasta palvelusta ja näkökulmasta.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen eli Paras-hankkeen seurauksena on syntynyt useita sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueita. Vuonna 2010 yhteistoiminta-alueita oli 47 ja niissä asui noin 1,6 miljoonaa asukasta. Enemmistö yhteistoiminta-alueista kattaa 20 000-40 000 asukasta. Ratkaisut ovat Erholan mukaan oikeansuuntaisia, mutta riittämättömiä.

THL:n tuoreen tutkimuksen mukaan kuntalaisten yhdenvertaisten palvelujen tavoite on yhteistoiminta-alueilla vielä saavuttamatta.

- Samoin ovat saavuttamatta niiltä odotetut toiminnalliset säästöt, Erhola toteaa.

Hän muistuttaa, että nykyistä keskitetymmät järjestämisratkaisut eivät ole ristiriidassa palvelujen tuottamiselle haja-asustusalueille tarkoituksenmukaisina lähipalveluina.

Katse rakenteisiin sekä rahoitukseen

Erhola kertoo, että sosiaali- ja terveydenhuollon rakennemuutosten yhteydessä suunnitellaan malli, joka takaa alueen väestön terveydentilan seurannan sekä mahdollistaa väestöpohjaisen terveyspalvelujen suunnittelun.

- Terveyskeskuksia uudistetaan ja toimintaedellytyksiä vahvistetaan siten, että niistä muodostuu keskeisin perusterveydenhuollon palvelujen tuottaja.

Nykyään hoidon saatavuus terveyskeskuksissa vaihtelee suuresti. Keväällä tehdyn selvityksen mukaan lähes 80 prosenttia väestöstä asui alueella, jossa vastaanottoaikaa terveyskeskuslääkärille joutui odottamaan yli kaksi viikkoa. Sekä lääkärin että hoitajan vastaanotolle pääsyssä oli huomattavia alueellisia eroja.

Mikä siis neuvoksi? Millaisiin rakenneratkaisuihin tutkimustieto ohjaa?

- Perusterveydenhuollon rakenteita olisi uudistettava osana koko sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämis- ja rahoitusmallin uudistamista. Suurimmat ongelmat ovat rahoituksen monikanavaisuus ja järjestelmän pirstaleisuus. Nykyisellä järjestelmällä ei ole edellytyksiä tuottaa tasalaatuisia ja yhdenvertaisia terveyspalveluja, Erhola summaa.

THL on esittänyt rahoitus- ja järjestämisvastuun samanaikaista uudistamista siten, että alueellisen järjestäjä-rahoittajan väestöpohjan tulisi olla vähintään 200 000 asukasta ja koko maassa olisi noin 12-15 sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisaluetta.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Kuntauudistuksesta vastaa hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen. Valtiovarainministeriön kuntaosasto julkistaa esityksen uudeksi kuntarakenteeksi helmikuun alussa.