Lapsista tapellaan käräjillä - missä luuraa perhesovittelu?

Oikeus ratkaisee vuosittain 2 000 vanhempien välistä riitaa lapsen huollosta. Lapsen kannalta olisi kuitenkin paljon parempi, jos vanhemmat kykenisivät sopimaan asiasta. Miksi sovittelu ei toimi?

Teksti MINNA MATTILA-AALTO

Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan vuosittain eroaa noin 13 000-14 000 avioparia. Vain harva osaa hakeutua perhesovitteluun.

Etenkin riitaisissa eroissa pariskunnat haluavat vain mahdollisimman nopeasti toisistaan eroon. Lasten asioista sovitaan ylimalkaisesti, jolloin niistä tulee helposti riitaa myöhemmin.

Oikeus ratkaisee vuosittain 2 000 vanhempien välistä lapsen huoltoa ja tapaamista koskevaa riitaa. Lapsen etu erotilanteissa voi kuitenkin toteutua vain, mikäli vanhemmat kykenevät neuvottelemaan lapsen etua palvelevista käytännön ratkaisuista.

Jotta lasta koskevasta sopimuksesta tulisi kestävä, vanhempien pitäisi päästä siihen hyvässä yhteisymmärryksessä. Asiat koskevat lapsen tulevaisuuden kannalta aivan keskeisiä asioita.

Perhesovittelussa vanhemmat voisivat oppia sovinnollista riidanratkaisua. He saisivat tukea eron jälkeiseen vanhemmuuteen ja sitä kautta myös lapsen etu toteutuisi. Silti eroavat parit eivät päädy perhesovitteluun. Mistä siis kiikastaa?

Laki korostaa sovittelua

Vuonna 1987 uudistetussa avioliittolaissa sanotaan, että perheen ristiriidat ja oikeudelliset asiat on ensisijaisesti pyrittävä selvittämään asianosaisten välisissä neuvotteluissa ja ratkaisemaan sopimuksilla.

Kunnan tulee myös pyynnöstä auttaa perhettä, kun perhettä uhkaavat ristiriidat tai kun ero pitäisi saada vietyä sovinnollisesti loppuun. Perheenjäsenillä on oikeus hakea kunnalta perhesovittelua. Oikeus on, mutta onko riittävästi tietoa?

Jotta vanhemmat voisivat tehdä lapsen huoltoa, asumista, elatusta ja tapaamisoikeutta koskevan sopimuksen, heillä tulee olla näistä asioista riittävästi tietoa. Heidän pitää myös riittävästi haluta keskustella näistä asioista keskenään sekä hakea ja vastaanottaa ulkopuolista apua, mikäli tilanne sitä vaatii.

Laki edellyttää riittävän tiedon antamista

Sosiaalihuoltoasetuksen (607/1983) mukaan kunnan sosiaalilautakunnan on huolehdittava siitä, että erovanhemmille selitetään tarpeellisissa asiayhteyksissä, miten he voivat sopia lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta.

Sosiaalilautakunnan on myös tarvittaessa huolehdittava siitä, että vanhempia ohjataan ja autetaan kirjallisten sopimusten tekemisessä. Sosiaalilautakunnan tehtävä on vahvistaa sopimus (laki 361/1983).

Asetuksen mukaan vanhempien siis pitää saada tarpeellinen tieto sopimuksen tekemistä varten. Käytännössä asiakkaat saavat kuitenkin tietoa sattumanvaraisesti. Myös ammattilaisten kesken on epäselvyyttä työnjaosta. Ristiriitaiset neuvot ovat omiaan kärjistämään vanhempien välisiä ristiriitoja.

Perhesovittelua voi olla vaikea löytää

Kunnat ovat yleensä jakaneet sopimuspalvelun ja sovittelun erillisiksi palveluiksi. Sopimuspalvelu on lapsen huollosta ja tapaamisesta tehtävän kirjallisen sopimuksen vahvistamista kunnan sosiaalilautakunnassa. Sovittelu on sosiaalipalvelua, jossa käsitellään eroon liittyviä ristiriitoja.

Pelkkä jako sopimuspalveluun ja sovitteluun ei kuitenkaan paljasta sitä, missä vanhemmat lasta koskevia asioita sovittelevat ja niistä sopivat.

Perhesovittelua antavat yleensä sosiaalilautakuntien nimeämät perheasioiden sovittelijat, kirkon perheasioiden neuvottelukeskusten perheneuvojat, sopimuspalvelua tarjoavat lastenvalvojat ja perheneuvolan työntekijät.

Eroasiakkaan saama palvelu voi olla neuvontaa, terapiaa tai sovittelua sen mukaan, minkälaisia paikalliset käytännöt ja ammattilaisten työotteet ovat. Perhesovittelu ei erotu palvelujärjestelmässä omana erillisenä palvelumuotonaan.

Palvelut hajanaisia

Koska laki ohjaa sovinnolliseen eroon ja lasten asioista sopimiseen, se myös tarjoaa mahdollisuuden tukea riitaisia vanhempia siinä, että he oppisivat sopimaan.

Niitä, joiden tehtävänä olisi erityisesti herättää vanhempia sopimaan, on niukasti. Hekin tavoittavat vain murto-osan erovanhemmista. Riitelemisen tiedetään kuitenkin syövän niin riidan osapuolia ja heidän lapsiaan kuin ammattilaisiakin, jotka perheenjäseniä päivittäin päiväkodissa ja koulussa kohtaavat.

Nykyinen varsin hajanainen palvelujärjestelmä, pitkälle erikoistuneet palvelut ja kaikkien vastuulla oleva eroneuvonta näyttää helposti johtavan siihen, että riitelevät vanhemmat hakevat päätöstä käräjiltä.

Jotta perhesovittelu kehittyisi, pitäisi ensimmäiseksi selvittää, kenen tehtävä on tukea perheitä sovinnollisessa riidanratkaisussa, ohjata heitä hakemaan tarvittaessa apua ja löytämään tiensä perheasioiden sovitteluun - mikä sen sopivin paikka sitten onkin.

Kirjoittaja on työskennellyt erikoistutkijana Suomen sovittelufoorumin perhesovittelun tutkimus- ja kehittämishankkeessa Fasperissa. Hankkeessa suunnitellaan, kokeillaan ja otetaan käyttöön varhaisen tuen palvelua erotilanteessa oleville perheille. Hanke on käynnissä kuudessa kunnassa ja siihen osallistuu useita eroperheiden kanssa tekemisissä olevia tahoja.