Arkisto
|
Katoaako vastuu?
Sosiaali- ja terveydenhuollossa on yleensä aina kyse siitä, että
potilas tai asiakas hakee apua ja tukea. Avunantaja joutuu monessa
tilanteessa tekemään suuria päätöksiä avuntarvitsijan puolesta ja
kantamaan niistä vastuun. Auttaminen perustuu avunantajan tietoihin
ja taitoihin, hänelle myönnettyihin valtuuksiin sekä eettisiin
periaatteisiin.
AMMATTIHENKILÖIDEN VASTUUN LAAJUUTTA on joskus vaikea hahmottaa
─ niin asiakkaiden kuin jopa auttajien itsensäkin. Sosiaali- ja
terveydenhuollossa kannetaan monenlaista vastuuta asiakkaista.
Auttaja on virkavastuussa silloin, kun asiakkaan perusoikeuksiin
puututaan. Hän on vastuussa asiantuntemuksestaan ja
asiantuntemuksellaan. Tätä vastuuta kuvaa hyvin lääkärinvala, jossa
lääkäri vakuuttaa palvelevansa lähimmäisiään ihmisyyttä ja elämää
kunnioittaen ylläpitämällä korkeaa ammattitaitoa ja korkeaa
etiikkaa. Lääkäri lupaa valassaan suhtautua kollegoihin
kunnioittavasti ja kunnioittaa potilaan tahtoa. Sosiaali- ja
terveydenhuollon ammattilaisella on vastuu myös työntekijän tai
työnantajan velvoitteista.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottamistapojen
muutoksen ei tulisi horjuttaa avunantajan vastuuta. On kuitenkin
ilmeistä, että epäselvät rakenteet ja vastuusuhteet saattavat sitä
hämärtää. Kokonaisvastuun ottaminen asiakkaasta voi olla lähes
mahdotonta, koska palvelukokonaisuus ehkäisevästä toiminnasta
kuntoutukseen jakaantuu eri toimijoille. Erityisen suuri haaste on
sovittaa yhteen markkinaehtoinen toiminta ja sosiaali- ja
terveydenhuollon ammattilaisen eettinen vastuu, jos esimerkiksi
ulkomailla olevat yrityksen omistajat ovat irrottaneet
sijoituksensa tuottotavoitteet sosiaali- ja terveydenhuollon
eettisistä tavoitteista. Vastuunjaon epäselvyyttä lisää se, että
vastuun voi siirtää sopivassa vaiheessa julkiselle sektorille
esimerkiksi lähetteen avulla.
SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TÄRKEIN VOIMAVARA on osaava ja
eettisesti vahva työntekijä. Millään valvonnalla tai
markkinamekanismeilla ei voida taata tällaista työntekijää.
Eettinen vastuunkanto perustuu työntekijän omaan
vastuullisuuteen
Vastuu lähimmäisestä on sosiaali- ja terveydenhuollon
lähtökohta. Sen takia sektorimme ammattilaisille on annettava
heidän ansaitsemansa arvostus. Jos sosiaali- ja terveydenhuollon
johtajat niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla osaavat
tukea alan ammattilaisten osaamista ja työtä oikealla tavalla,
siitä hyötyy myös asiakas. Palvelujen johtamisessa on noudatettava
samoja korkeita eettisiä periaatteita kuin itse
palvelutehtävässä.
Kari Välimäki
Kirjoittaja on sosiaali- ja terveysministeriön
kansliapäällikkö.Kansliapäällikkö |
Tulosta |
Julkaistu 25.1.2012, Päivitetty
25.1.2012
|
|