Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Tesso?

    Tesso?

    Tesso on sosiaali- ja terveyspoliittinen aikakauslehti, joka ilmestyy 8 kertaa vuodessa. Lehteä julkaisee Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja sen painos on 30 000. Vahvana taustavaikuttajana on myös sosiaali- ja terveysministeriö.

    Tesso kertoo yleistajuisesti sosiaali- ja terveyspolitiikasta, alan työstä, palveluista, ilmiöistä, kehittämisestä ja tutkimuksesta. Lehden sivuilla pääsevät ääneen niin alan asiakkaat, työntekijät, johtajat kuin tutkijatkin.

    Painettu Tesso jaetaan maksutta sosiaali- ja terveysalan työpaikoille, oppilaitoksiin ja päättäjille. Omalla nimellä tilattavat lehdet ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta maksullisia. Ks. tarkemmin tilaukset.

    Painetun Tesson lisäksi Tessoa julkaistaan myös internetissä. Verkossa julkaistaan osa artikkeleista, jotka on julkaistu printissä. Lisäksi verkossa julkaistaan aineistoa, jota printissä ei ole.

    Tesson taustaa

    Tesso aloitti ilmestymisensä 2009 alusta. Tesso on kolmen aiemmin julkaistun lehden fuusion tulos. Aiemmat lehdet olivat Stakesin Dialogi, Kansanterveyslaitoksin Kansanterveys ja sosiaali- ja terveysministeriön Socius.

    Näistä Dialogin painos oli vajaat 30 000, Kansanterveyden ja Sociuksen noin 10 000. Dialogi ilmestyi 8, Kansanterveys 8-9 ja Socius 4-6 kertaa vuodessa.

    Tulosta |

    Julkaistu 15.1.2009, Päivitetty 10.1.2011

    Tesson verkkolehti

    ISSN 1797-9935

     

    Vanhoista lehdistä lisää:

    Dialogi-lehti

    Socius-lehti

    Kansanterveys-lehti

    Sivu päivitetty 10.1.2011
    © THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi